1400-luvun turnajaishansikkaat

168.00€

Kaikki panssarointi on aina kompromissi suojauksen ja liikkuvuuden välillä. Sileissä pyöreälinjaisissa milanolaistyylisissä lapasmallin taisteluhansikkaissa painopiste oli mahdollisimman hyvässä suojaamisessa. Toistaalta jos yhtenäisen kaikki sormet peittävän levyn poisti ja taisteluhansikkaaseen asensi erilliset sormet, saattoi asetta käyttää näppärämmin ja muutenkin käyttää käsiä helpommin esim. vastustajasta kiinni pitämiseen. Erillisinä panssaroidut sormet eivät kuitenkaan suojaa aivan yhtä hyvin kuin kaikki sormet peittävä levy, eli taistelijan piti valita mikä hänelle oli tärkeintä. Näiden kahden taisteluhansikasmallin väliin kehitettiin tällainen molempien tyylien etuja yhdistelevä hansikasmalli. Erilliset sormet mahdollistavat sorminäppäryyden ja kämmenluita suojaavan levyn ulottaminen pidemmälle lisäsi hansikkaaseen toivottua jämäkkyyttä ja parempaa suojaa.

Tällaisia raskaasti suojaavia taisteluhansikkaita käytettiin osana itsessäänkin jo suojaavampaa ja raskaampaa turnajaishaarniskaa, sillä rauhanomaisessa näytös- ja harjoitteluympäristössä loukkaantumisia koetettiin luonnollisesti välttää kaikin tavoin. Myös raskas ratsuväki suosi tämän tyyppisiä hansikkaita sotakentillä jylistäessään. Tällaisia italialaistyylin turnajaishansikkaita käytettiin noin vuodesta 1425 aina vuosisadan lopulle asti.

Valmistettu 1,6 mm teräksestä. Teräksen paksuus saattaa vaihdella valmistuksessa käytettyjen käsityömetodien johdosta. Paino 2,24 kg/pari. Valmistaja Marshall Historical.

Saatavilla kahdessa koossa: 9 ja 11.



Valitse:






Napsauttamalla mitä tahansa kuvaa näet sen suurempana


Copyright © 2017 Rautaportti. Ylläpito Navicom Oy.