Antikoitu tanskalaiskirves

134.00€

Leif Eriksonilla oli vahva perhetausta tutkimusmatkailussa. Hänen isänsä Erik Thorvaldsson, Erik Punainen, oli norjalainen viikinki joka muistetaan saagoista ensimmäisenä Grönlannin asuttajana. Lisänimi Punainen lienee viitannut hänen hiustensa ja partansa väriin. Erikin isä Thorvald oli karkoitettu Norjasta rangaistuksena surmasta Erikin ollessa vielä lapsi, ja perhe oli muuttanut Islantiin. Erik seurasi isänsä jalanjälkiä, ja hänet vuorostaan karkotettiin Islannista Grönlantiin, myös rangaistuksena surmasta. Norjalaiset olivat toki yrittäneet Grönlannin asutusta ennenkin, mutta Erik Punainen oli ensimmäinen eurooppalainen joka loi saarelle pysyvää asutusta. Kun Erik vihdoin palasi takaisin Islantiin karkoitusajan umpeuduttua, hän toi mukanaan huimia tarinoita ”Vihreästä maasta”. Brändäysstrategia tehosi, ja vuonna 985 Erik palasi vihreään maahan mukanaan suuri joukko siirtokuntalaisia. Erik pysyi perinteisen pakanauskonnon kannattajana, toisin kuin hänen vaimonsa, joka perusti Grönlannin ensimmäisen kirkon. Erik Punaisen piti lähteä uusille tutkimusmatkoille poikansa Leifin kanssa, mutta pudottuaan hevosensa selästä matkalla laivaan, hän perui matkansa tämän huonon enteen vuoksi. Leif Eriksson siis aloitti matkan ilman isäänsä ja seilasi Vinlandiin, Pohjois-Amerikkaan, vuosisatoja ennen Kolumbusta.

Hanwein tanskalaiskirves on epäilemättä erinomainen esimerkki rauhanajan työkalusta joka sodan tullen muuttuu aseeksi. Kirves on yhtä lailla kotonaan kaataessaan puita kuin vihollisiakin ja herättää mielikuvan metsien miehestä sotajalalla. Tämä kirves on on kokoaan painavampi; lähes 2,5 kg painoisena se iskee kuin teroitettu leka, eikä todellakaan ole ollut heikkoranteisen ase. Tämä kirves on tehty käytettäväksi, ja se kädessäsi voit tuntea itsesi entisaikain viikinkiretkeilijäksi pilkkoessasi puita takapihallasi. Kirveen mukana toimitetaan teräsuojus suojaamaan niin terää kuin kantajaakin.

Valmistaja: Hanwei. Mitoissa saattaa olla hienoista yksilöllistä heittoa.

Kokonaispituus:105 cm
Terän pituus:26 cm
Terän paksuus tyvessä:13 mm
Terän paksuus terällä:6,6 mm
Paino:2,3 kg
Terän materiaali:hiiliteräs
Terävyysaste:terävä







Napsauttamalla mitä tahansa kuvaa näet sen suurempana


Copyright © 2018 Rautaportti. Ylläpito Navicom Oy.