Kääntöveitsi

16.90€

Tämä kääntöveitsi on uudempaa mallia, mutta varhaisin löydetty kääntöveitsi on varhaiselta rautakaudelta, Halstattin kulttuurin ajalta noin 600-800 eaa. Myös roomalaiset käyttivät tällaisia taskuun mahtuvia kääntöveitsiä työkaluna ja viikinkiaikaisia kääntöveitsiä on löytynyt useita. Terään tarvittavan vähäisen metallimäärän vuoksi kääntöveitsi oli paljon laajemman käyttäjäkunnan saatavilla kuin suuremmat terät ja kulki helposti ja turvallisesti mukana kahvan muodostaessa suojan terän ympärille. Kun terien massavalmistus 1600-luvulla tuli mahdolliseksi, Englannissa, Sheffieldissä aloitettiin massavalmistus ja kääntöveitset levisivät nopeasti ja tulivat jopa maalaisten ja köyhimpien työläisten käyttöön. Jotkin kääntöveitset saivat nimensä käyttötarkoituksensa mukaan, ja esim. kynäveitsillä teroitettiin nimensä mukaisesti kirjoitussulkia.

Tätä kääntöveistä on helppo käyttää ja kantaa mukana. Se on erinomainen pienimuotoiseen vuoleskeluun, kuorimiseen, kynien teroittamiseen, hedelmien leikkaamiseen ym. pieniin töihin. Terävä veitsi avaa kirjeet ja leikkaa niin paperia, vihanneksia kuin pihviäkin. Kahva on muovattu käteen istuvaksi ja veitsen keveys tekee siitä ihanteellisen mukana pidettäväksi niin kotona, puutarhassa kuin retkeillessäkin.

Kahvarakenne on messinkiä ja kahvalevyt valintasi mukaan joko puuta, luuta tai sarvea. Terä on korkean hiilipitoisuuden terästä. Terä lukittuu auki asentoon, josta sen saa vapautettua jousivipua painamalla. Valmistaja Marshal Historical.

Kokonaispituus 23 cm, pituus taitettuna 12 cm, kahvan pituus 12 cm, terän pituus 11,6cm. Paino 60 g.

Kahvavaihtoehdot: Ruskea puu, Musta sarvi ja Valkoinen luu.



Valitse:






Napsauttamalla mitä tahansa kuvaa näet sen suurempana


Copyright © 2017 Rautaportti. Ylläpito Navicom Oy.