US 1917 Bolo -veitsi

 Ei varastossa  

110.00€

Yhdysvaltain armeija käytti bolo-veistä 1800-luvun lopusta toiseen maailmansotaan asti. Alunperin armeija oppi käyttämään boloa Filippiinien ja Yhdysvaltain sodan aikana 1899-1902, jossa veitset olivat ensisijaisesti ensiapujoukkojen käytössä. Veitsillä raivattiin viidakkoa, rakennettiin paareja ja kenttäsairaaloita. Viidakko-olosuhteissa pitkä machete oli hyödyllinen, mutta Euroopan taistelukentille pitkää asetta lyhennettiin. Filippiiniläinen viidakkoveistä tarkoittava bolo jäi kuitenkin aseen nimeksi. Bolo-veistä käytettiin edelleen muun muassa kasvillisuuden raivaamiseen, kun konekivääriryhmät raivasivat itselleen tulialuetta.

Myymämme malli on jäljennös vuoden 1917 bolo-veitsestä, joita valmistettiin valtaisat määrät vuosina 1917 ja 1918. Kärjestään kaksiteräinen terä on taottu korkealaatuisesta hiiliteräksestä. Tässä Yhdysvaltain armeijan sota-ajan mallin 1917 CT:ssä oli tuotannon nopeuttamiseksi ja yksinkertaistamiseksi täyspitkä ruoti. Tiheäsyisestä puusta valmistettu tumma kahva on kiinnitetty kahdella suurella pultilla. Terän oikealla puolella on alkuperäisen lailla leima ”US MOD 1917 CT”, eli Yhdysvaltain armeijan malli vuodelta 1917, kaupallista laatua. Vasemmalla on valmistustehdasta, -kaupunkia ja -vuotta ilmaiseva leima”PLUMB STLOUIS 1918”. Bolo-veitsen mukana toimitetaan paksusta telttakankaasta valmistettu tuppi, jonka nahkakärjessä on alkuperäisen valmistajan leima ja tupen suulla messinkinen vahviste ja vyökiinnike.

Kokonaispituus: 38 cm. Terän pituus: n. 26,5 cm. Paino: 620 g. Windlass Steelcraftsin valmistama.






Napsauttamalla mitä tahansa kuvaa näet sen suurempana


Copyright © 2019 Rautaportti. Ylläpito Navicom Oy.