Kustaa II Aadolfin rapiiri

299

3 varastossa

Tuotekuvaus

Kustaa II Aadolf oli Ruotsin kuningas, ja siten myös Suomen hallitsija, vuosina 1611-1632. Hänen hallitsijakaudellaan Ruotsi nousi suurvaltojen joukkoon ja Kustaa II Aadolfia itseään pidetään yhtenä tärkeimmistä modernin sodankäynnin kehittäjistä. Tämä yksi historian tunnetuimmista valloittajakuninkaista ja sotapäälliköistä sai surmansa 30-vuotisen sodan aikana Lützenin taistelussa vuonna 1632 ja hänen kuolinpäivänsä on edelleen liputuspäivä niin Ruotsissa kuin Suomessakin. 30-vuotinen sota on maailmansotien jälkeen verisin ja eniten koko Eurooppaa ravistanut konflikti, jossa katoliset ja protestanttiset maat ottivat toisistaan mittaa. Kustaa II Adolf matkasi armeijansa kanssa Saksaan tukemaan protestanttisia joukkoja ja voittaessaan taistelun toisensa jälkeen hän ansaitsi itselleen lisänimen ’Pohjoisen leijona’. Hallitsijan kumppanina oli hänen viimeiseen hengenvetoonsa asti hänen pistomiekkansa.

Kättä suojaavan korikahvan pohjaa koristaa avoin kukkakuviointi. Miekan terä on epätavallisen kapea rapiiriksi, mikä tekee tästä miekasta yllättävän nopean ja miellyttävän kevyen aseen. Kovapuinen kahva on päällystetty mustalla teräspunoksella. Kuvissa näkyvä, tyyliin sopiva, nahkainen huotra teräsheloilla sisältyy hintaan. Windlass Steelcraftsin valmistama. Hieno miekka 1600-luvun alkupuoliskolta.

Paino 1,16 kg
Kokonaispituus 113 cm
terän pituus 97 cm
ja terän leveys tyvessä 2,5cm.

Badge
Tilasin poitsulle puisen ja muovisen lasten miekat ja positiivisesti yllättynyt kuinka laadukkaat olivat edulliseen hintaan nähden. Ei saa aivan helpolla päreiksi miekkoja joten ei tarvitse olla uusia ostamassa alvariinsa. Verkkokaupassa kattava valikoima sekä hyvät maksuvaihtoehdot esim.PayPal mitä harvemmin löytyy suomalaisista verkkokaupoista. Itse kävin noutamassa tuotteet myymälästä ja pikaisella visiitillä olisin myymälässäkin voinut hetken hypistellä ja ihmetellä erikoisuuksia mitä oli aika määrä liikkeessä, vaikkei iso myymälä ollutkaan.
- Snakari

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankatu 1, 20780 Kaarina. Ajomatka on vain 10 minuuttia Turun keskustasta!