Sabatonit

112.50

• Lähetettävissä: Heti 3 kpl
• Saatavilla: Heti Kaarinan myymälästä

• Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä.
• Toimituskulut alk. 3,50eur. Ilmainen toimitus yli 400eur tilauksille.

Tuotekuvaus

Sabatonit, tai soleretit, ovat levyhaarniskan osa, jonka tehtävä on suojata taistelijan jalkapöytää ja varpaita. Sabatoneja alkoi pikkuhiljaa ilmestyä osaksi muuta levyhaarniskointia noin 1300-luvun puolivälin jälkeen, kun levyhaarniskointi muutenkin yleistyi ja monipuolistui. Sabatonien käytössä oli jonkin verran alueellisia eroja, ja vaikkapa Italiassa enemmistö sotilaista tuntui suosineen rengashaarniskasabatoneja, joita oli käytetty jo pitkään ennen levyhaarniskasabatonien kehittämistä. Molempia suojaamistapoja, sekä levyhaarniskaa että rengashaarniskaa, käytettiin rinta rinnan jalkojen suojana, ja näiden kahden välillä valitsemisessa kyse taitoi olla lähinnä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Sabatoneja käytettiin ensisijaisesti ratsain taistellessa, sillä jalkamiehenä jalkoihin suunnatut iskut olivat harvinaisempia, joten jalkojen suojaus ei siten ollut niin tärkeää kuin ratsain ollessa.

Jotta levysabaton toimisi mahdollisimman hyvin, on sen oltava nivelletty kevyesti liikkuvaksi ja oltava alla olevan kengän mallinen. Mahdolliset säärisuojan ja kenkäpanssarin väliin jäävät raot suojattiin joskus rengashaarniskakaistaleella. Kantapään suojana käytettiin joskus rengashaarniskaa, kenkään ommeltuja suomuja tai pieniä laattoja, mutta n. vuodesta 1415 eteenpäin myös levyhaarniskaisia kantoja oli käytössä, jolloin sabaton kiersi yhtenäisenä koko jalkaterän ympäri.

Sabatonissa on varpaiden päällä kaksi pientä reikää, joista työnnetään kiinteästi omiin kenkiin kiinnitetty naru lävitse, jolloin sabatonin saa solmittua tukevasti kiinni alla olevaan kenkään. Takareunasta sabaton puolestaan kiinnitetään kantapään takaa kulkevalla nahkahihnalla ja soljella.

Nämä sabatonit sopivat koonsa puolesta  kengänkokoon 40-47.

Leveys noin 13 cm ja korkeus n. 11-12 cm.

Valmistettu 2 mm teräksestä. Teräksen paksuus saattaa vaihdella valmistuksessa käytettyjen käsityömetodien johdosta.

Valmistaja Marshall Historical.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Sabatonit”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Badge
Tyylikkäitä vanhan ajan miekkoja ym. historian havinaa uustuotantona. Sopivia erikoislahjaksi esim syntymäpäivän sankarille jolla on jo kaikkea tai alan harrastajalle.
- Kari Vainio

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Jukka Valli
Jukka Valli
12/03/2024
Tilasin keskiaikaisen hupun. 100% puuvillaa, joten voi käsitellä kosteussuoja-aineella. Vaivatonta kaupankäyntiä.
Hanna Nieminen
Hanna Nieminen
10/03/2024
Sain kaksi muistikirjaa ja kalligrafiasetin setin 25-vuotis lahjaksi rakkaaltani. Ne ovat upeita! Olen saanut valtavasti kyselyitä muistikirjan alkuperästä ja kehunut Rautaporttia laadukkaasta käsityöstä. Tuotteista huokuu estetiikka, laatu ja taianomaisuus. Täydellinen lahja historia-/fantasianörtille!
Lauri Lehtimäki
Lauri Lehtimäki
09/03/2024
Hyvän oloisia ja näköisiä tuotteita. Hinnatkin järkeviä.
Jani Kuusela
Jani Kuusela
02/03/2024
Loista kauppa mistä löytyy paljon kiinnostavaa tavaraa. Samoin loistava asiakaspalvelu jollaista saisi olla joka kaupassa.
ThreeQuarters 3/4
ThreeQuarters 3/4
01/03/2024
I'm very happy to shop and cooperate with this company. The customer service is perfect, fast and friendly. The products have good quality, good prices and are exactly what you see at the pictures, no fake photos. I'm just received a package 📦 today, and it takes 7 days from Finland 🇫🇮 to come to Greece 🇬🇷. Very fast and easy!!
Maaret Pasanen
Maaret Pasanen
29/02/2024
Siis aivan huikea!! Tilasin pari tuotetta aamupäivällä, ja 24h myöhemmin ne olivat jo noudettavissa postin automaatista! Kaikki sujui kuin rasvattu, ei ole mitään moitittavaa. Vaatteet olivat juuri sitä mitä tilasin, ja koot pitävät kyllä todella hyvin paikkansa! 😍 Aion ehdottomasti tilata vielä uudestaan, ja ehdottomasti suosittelen kaikille!
Annika Hägglund
Annika Hägglund
26/02/2024
Tuote vastasi kuvausta ja toimitettiin nopeasti
Jarmo Perämäki
Jarmo Perämäki
25/02/2024
Erittäin nopea toimitus. Tilatut replika aseet juuri sellaisia kun luvattiin 👍
Rasmus Lumirotko
Rasmus Lumirotko
23/02/2024
Sähköpostitiedusteluuni vastattiin nopeasti ja paketti saapui perille parissa päivässä. Hyvää palvelua!
Antti Lappi
Antti Lappi
23/02/2024
Nopea toimitus, helppo asioida, laadukas tuote 👍🤘

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!