“Visby” tiimalasi-taisteluhansikkaat

195

• Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä.
• Toimituskulut alk. 3,50eur. Ilmainen toimitus yli 400eur tilauksille.

Tuotekuvaus

Vaikka monet miekkatyypit onkin suunniteltu tarjoamaan ainakin jonkin verran suojaa käsille, iskuja saattoi taistelukentän kaaoksessa sadella mistä suunnasta tahansa ja sormet olivat jatkuvassa vakavan loukkaantumisen vaarassa. Siksi taisteluhansikkaat olivat, ja ovat yhä, korvaamattomat apu jokaiselle miekkamiehelle.

1300-luvulle tultaessa levyhaarniska oli pikkuhiljaa syrjäyttämässä rengashaarniskaa, ja tämä siirtymävaihe kalliimpaan ja vaikeavalmisteisempaan, mutta paremman suojan antavaan panssarointiin näkyi myös hansikkaissa. Rengashaarniskahansikkaista eteenpäin siirryttäessä taisteluhansikkaiden metallilevyt olivat ensin pieniä ja kiinnitetty joko nahkaan tai kankaaseen. Vuosisadan puoliväliin mennessä kuvioihin oli kuitenkin tullut yhdestä kappaleesta taottu rannepala, joka on kapeimmillaan ranteen kohdalla ja leviää tästä tiimalasin mallisesti molempiin suuntiin. Aluksi hansikkaat olivat nivelettömiä ja lyhyitä, ja ranteen liikkumavapaus oli turvattu levenevällä muodolla. Tähän rannepalaan liitettiin erityylisiä sormipaloja, joko laattoja, suomuja tai myöhemmin saranoituja levyosia. Tiimalasi-taisteluhansikkaita näkyy runsaasti 1300- ja 1400-lukujen kuvastossa, mikä todistaa mallin yleisyydestä ja luotettavuudesta.

Nämä Visby-tyylin taisteluhansikkaat on valmistettu 1,6 mm
paksusta teräksestä. Sisällä oleva jämäkkä nahkahansikas mahdollistaa tukevan otteen aseesta. Tiimalasi-hansikkaita joissa on laattasormet, on löydetty lähes kaikilta suurilta 1300-luvun eurooppalaisilta taistelukentiltä. Tällaiset taisteluhansikkaat kädessään saapuivat Gotlantiin vuonna 1361 myös ne saksalaiset palkkasoturit jotka pyyhkäisivät tieltään ja tuhosivat perääntyvät puolustusjoukot Visbyn kaupunginmuurien edessä 27. heinäkuuta. Nämä Tanskan kuninkaan palkkaamat ammattisoturit eivät kärsineet vakavia tappioita taistelussa.

Alkuperäiskappaleet ovat osa Sir Edward Blackettin hautamuistoa Riponin katedraalissa, Englannissa.
Teräksen paksuus saattaa hieman vaihdella käsinvalmistusmenetelmistä johtuen. Marshall Historicalin valmistama.

Kokovaihtoehdot: 9 (23,5-26cm) ja 11 (26-31cm).
Oikean koon valitsemiseksi mittaa kämmenenympärys rystysten kohdalta, niin että mittanauha jää nyrkin sisään.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle ““Visby” tiimalasi-taisteluhansikkaat”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Badge
Todella nopea toimitus ja tavara on huippu laatua!
- Hans Segercrantz

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Jukka Valli
Jukka Valli
12/03/2024
Tilasin keskiaikaisen hupun. 100% puuvillaa, joten voi käsitellä kosteussuoja-aineella. Vaivatonta kaupankäyntiä.
Hanna Nieminen
Hanna Nieminen
10/03/2024
Sain kaksi muistikirjaa ja kalligrafiasetin setin 25-vuotis lahjaksi rakkaaltani. Ne ovat upeita! Olen saanut valtavasti kyselyitä muistikirjan alkuperästä ja kehunut Rautaporttia laadukkaasta käsityöstä. Tuotteista huokuu estetiikka, laatu ja taianomaisuus. Täydellinen lahja historia-/fantasianörtille!
Lauri Lehtimäki
Lauri Lehtimäki
09/03/2024
Hyvän oloisia ja näköisiä tuotteita. Hinnatkin järkeviä.
Jani Kuusela
Jani Kuusela
02/03/2024
Loista kauppa mistä löytyy paljon kiinnostavaa tavaraa. Samoin loistava asiakaspalvelu jollaista saisi olla joka kaupassa.
ThreeQuarters 3/4
ThreeQuarters 3/4
01/03/2024
I'm very happy to shop and cooperate with this company. The customer service is perfect, fast and friendly. The products have good quality, good prices and are exactly what you see at the pictures, no fake photos. I'm just received a package 📦 today, and it takes 7 days from Finland 🇫🇮 to come to Greece 🇬🇷. Very fast and easy!!
Maaret Pasanen
Maaret Pasanen
29/02/2024
Siis aivan huikea!! Tilasin pari tuotetta aamupäivällä, ja 24h myöhemmin ne olivat jo noudettavissa postin automaatista! Kaikki sujui kuin rasvattu, ei ole mitään moitittavaa. Vaatteet olivat juuri sitä mitä tilasin, ja koot pitävät kyllä todella hyvin paikkansa! 😍 Aion ehdottomasti tilata vielä uudestaan, ja ehdottomasti suosittelen kaikille!
Annika Hägglund
Annika Hägglund
26/02/2024
Tuote vastasi kuvausta ja toimitettiin nopeasti
Jarmo Perämäki
Jarmo Perämäki
25/02/2024
Erittäin nopea toimitus. Tilatut replika aseet juuri sellaisia kun luvattiin 👍
Rasmus Lumirotko
Rasmus Lumirotko
23/02/2024
Sähköpostitiedusteluuni vastattiin nopeasti ja paketti saapui perille parissa päivässä. Hyvää palvelua!
Antti Lappi
Antti Lappi
23/02/2024
Nopea toimitus, helppo asioida, laadukas tuote 👍🤘

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!