Varhaiskeskiajan ruskea tunika

44.00€

Pohjolassa tavallisen kansanmiehen tai -naisen asu pysyi pääpiirteissään samana aina viikinkiajalta renessanssiin, ainoastaan pienet koristeet ja korut vaihtelivat ajan mukana. Kaupungeissa muodit toki vaihtuivat ja varakkaampi väki muutti pukeutumistaan vuosikymmenien ja –satojen vaihtuessa.

Pohjimmiltaan kansan perusasu niin miehillä kuin naisillakin oli pitkä mekkopuku, housusukat tai housut ja päähine. Naisilla päällysmekko oli yleinen ja miehillä vastaavasti viitta. Polvipituista tai sitä lyhyempää mekkoa kutsuttiin tunikaksi. Vaatteilla ei eroteltu sukupuolta niin tarkasti kuin nykyään, vaan haluttiin ennemminkin korostaa yhteiskunnallista asemaa. Miehet perivät ja käyttivät naisten vaatteita ja vastaavasti toisin päin. Pohjolassa vasta 1300-luvulla miesten pukeutuminen alkoi eriytyä naisten vaatteista selkeästi kun miesten tunikat alkoivat lyhentyä ensin polvipituiseksi ja 1300-luvun lopulla vielä lyhyemmiksi. Toki lyhyempiä tunikoita käytettiin aiemminkin, mutta 1300-luvulla tällainen lyhyempi tunika niin sanotusti löi itsensä läpi.

Tämä tunika sopii historiallisestikin niin miehille kuin naisille. Tämän perusmallin helmaosaan on neulottu perinteiseen keskiaikaiseen tapaan kiilat, jolloin on saatu lisää liikkumatilaa jaloille. Erityisesti taistelussa mahdollisimman vapaa jalkojen liikkuvuus on tärkeää.

Autenttisen käsintehdyn näköinen kangas on valmistettu 100% puuvillasta ja on miellyttävän pehmeä käyttää. Tunika perustuu säilyneeseen alkuperäiseen malliin. Pohjolassa vaatemuoti muuttui hitaasti ja tällaiseen vaatteeseen saattoi törmätä vielä uuden ajan alun maaseudullakin. Yleisiä tällaiset tunikat olivat 800-luvulta 1300-luvulle. Valmistaja Marshal Historical.

KokoRinnanympärysPituus
XS104 cm100 cm
S113 cm115 cm
M118 cm116 cm
L123 cm117,5 cm
XL128 cm119 cm
XXL130 cm120 cm



Valitse:






Napsauttamalla mitä tahansa kuvaa näet sen suurempana


Copyright © 2018 Rautaportti. Ylläpito Navicom Oy.