Dybäckin viikinkimiekka

 Ei varastossa  

149.00€

Viikinkien aikakaudella n. vuosina 700-1000 pohjoismaiset merenkulkijat seilasivat kaikilla tunnetuilla ja tuntemattomilla merillä. He tekivät tutkimusretkiä, kävivät kauppaa kaukaisten kansojen kanssa tai ryöstelivät pahaa aavistamattomia satamakaupunkeja. Merille lähdettiin perinteisten viikinkimaiden Ruotsin, Norjan ja Tanskan lisäksi myös muista Itämeren maista, ja suomalaisetkin seikkailijat ja soturit seilasivat viikinkilaivojen mukana maailman ääriin.

Viikingit ymmärsivät miekan arvon, ja sellaisen saatuaan he pitivät miekastaan huolen, antaen sen perintönä sukupolvelta toiselle. Toisaalta viikingit myös uhrasivat kauniita ja kallisarvoisia esineitä jumalilleen ja esi-isilleen, usein jokiin tai järviin. Monet arvokkaimmista ja upeimmin hopea- ja kultaupotuksin koristelluista aseista on uhrattu silloilla ja kahluupaikoilla, joiden uskottiin olevan elävien ja kuolleiden maailmojen rajoja.

Tämä miekka on kopio alkuperäisestä, joka löydettiin suosta v. 1870 Dybäckistä Skånesta. Alue kuuluu nykyään Ruotsiin, mutta viikinkiajalla alue on ollut osa Tanskaa. Alkuperäisen miekan ponsi, väisti ja huotran helat ovat kullattua hopeaa ja niiden eläin- ja kasviornamentit ovat anglosaksista Winchesterin tyyliä. Tuon tyylin käyttö skånelaisessa miekassa antaa olettaa että osat olisivat anglosaksista työtä, mutta saattaa se myös olla merkki siitä että 1000-luvun alun ylimystöllä vain oli paljon kontakteja Englantiin ja tyylisuunnat ja muodit kulkivat heidän mukanaan. Miekkaan kuluneesta hopean ja kullan määrästä voi päätellä varmuudella sen että se oli ylimystön miekka. Vaikka löytö onkin hämmästyttävän hyväkuntoinen, on huotran orgaaninen aine tuhoutunut. Huotran suun hela on säilynyt, mutta se oli vuosisatojen aikana hitsautunut yhteen miekan väistin kanssa. Tässä meidän kopiossamme sekä miekan väisti että huotran yhteensopiva hela on molemmat istutettu miekkaan museokappaleen mukaisesti, vaikka osat alunperin ovatkin olleet erillään. Alkuperäinen miekka on esillä Tukholman historiallisessa museossa.

Meidän miekkamme pikkutarkasti muokattuine pronssisine kahvaosineen on kunnianosoitus niin entisajan hurjille viikinkisotureille kuin mestarillisille käsityöläisillekin, olivatpa he sitten kotoisin mistä tahansa. Terä on taottu kestävästä ruostumattomasta teräksestä, on karkaistu ja lämpökäsitelty. Toledolainen terä on peilinkirkkaaksi kiillotettu, joten se vaatii minimaalista hoitoa. Dybäckin viikinkimiekka on kunnioitettava lisä kokoelmaan kuin kokoelmaan.

Helppohoitoisesta ruostumattomasta teräksestä valmistetut Marton miekat soveltuvat koristeeksi, asun osaksi, keräilyesineeksi sekä kevyisiin leikkausharjoituksiin. Materiaali ei sovellu miekkailuun toisia teräsmiekkoja vastaan tai rajumpiin leikkausharjoituksiin. Valmistaja: Marto, Toledo. Miekan mukana ei tule huotraa.

Kokonaispituus:95,5 cm
Terän pituus:76 cm
Kahvan+ponnen pituus:15,7 cm
Paino:1,8 kg
Terän leveys väistillä:5,2 cm
Terän paksuus väistillä:5,0 mm
Terän materiaali:420 ruostumaton teräs
Terävyysaste:tylsä







Napsauttamalla mitä tahansa kuvaa näet sen suurempana


Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös...


Copyright © 2017 Rautaportti. Ylläpito Navicom Oy.