Jack Rackhamin merirosvolippu

14.90

30 varastossa

Tuotekuvaus

Euroopan uskonsotien viimein päättyessä 1600-luvun puolivälissä eurooppalaiset valtiot jatkoivat siirtomaaimperiumiensa rakentamista. Tilaisuuksia rikastumiseen oli runsaasti niin kaupankäynnissä kuin ryöstelyssäkin, ja laivat olivat avainasemassa molemmissa. Kun Espanjan perimyssota viimien päättyi vuonna 1714, tuhansittain merimiehiä vapautui sotilaspalveluksesta. Niinpä juuri kun Atlantinvälinen siirtomaakauppa ryhtyi kukoistamaan, oli suuri joukko ammattitaitoisia merimiehiä toimettomana. Laivanomistajat käyttivät työvoiman ylitarjontaa hyväkseen ja polkivat palkkoja. Elinolosuhteet laivoilla olivat niin kurjat, että monet ryhtyivät pitämään merirosvon riskialtista, mutta vapaata, elämää parempana vaihtoehtona. Nassauhun, Bahamasaarille, perustettiin merirosvojen turvasatama. Se toimi merirosvojen tukikohtana ja rekrytointisatamana vuoteen 1718 asti, jolloin uusi kuvernööri Woodes Rogers lopetti toiminnan.

1600-ja 1700-luvuilla siirtomaiden kuvernöörit vaativat kaappareiden purjehtivan tiettyjen lippujen alla, jolla ne erottuivat merivoimien aluksista. Kun kaapparit siirtyivät merirosvoiksi, näiden mustien ja punaisten kaapparilippujen käyttö jatkui, mutta nyt niihin lisättiin omia tunnisteita, ja näin merirosvolippu oli syntynyt. Merirosvot eivät suinkaan purjehtineet Jolly Rogerin, oman merirosvolippunsa, alla jatkuvasti. Ainoastaan kun uhriksi valittu laiva oli hyökkäysetäisyydellä lippu nostettiin mastoon, usein varoituslaukauksen saattelemana.

Merirosvolipun tarkoitus lienee ollut välittää tieto hyökkäävän merirosvon henkilöllisyydestä ja antaa kohdealukselle mahdollisuus antautua taistelutta. Mikäli laiva päätti vastustaa kaappausta, laskettiin Jolly Rodger ja punainen lippu nostettiin. Punainen lippu merkitsi että laiva tultaisiin valtaamaan väkivalloin ja armotta. Hyökkäyksen kohteena olevan laivan oli tärkeä tietää hyökkääjien olevan merirosvoja, sillä valtioiden alusten, sekä näiden palkkaamien kaappareiden, tuli toimia tiettyjen merenkulun säädösten mukaan. Mikäli miehistö vastusti kaappausta, mutta myöhemmin antautui, ei miehistöä voinut teloittaa. Merirosvolipun liehuttaminen oli varma tapa tunnistautua merirosvoksi, sillä pelkkä lipun hallussapito riitti tuomioon; vain merirosvo uskaltaisi nostaa Jolly Rodgerin mastoon, sillä hänellä ei ollut enää mitään hävittävää, hän oli jo kuolemaantuomittu.

Jack Rackham tunnettiin paremmin nimellä Calico Jack. Hän oli englantilainen merirosvokapteeni joka toimi Bahamalla vuodesta 1718 vuoteen 1720. Toisin kuin monet muut merirosvot, heidän muassaan Christopher Condent, Calico Jack ei paennut Caribian mereltä kun merirosvouden vastaiset tuulet alkoivat puhaltaa. Hän jäikin pian kiinni ja hänet teloitettiiin. Hänet muistetaan parhaiten ehkä siitä, että kaksi hänen miehistönsä jäsentä oli naisia, Anne Bonny ja Mary Read. Yhden perinnön hän jälkipolville kuitenkin jätti, lippunsa. Rackhamin lipussa oli mustalla pohjalla valkoinen pääkallo ja kaksi ristissä olevaa miekkaa, symboli joka nykyisinkin tunnistetaan ympäri maailman.

  • Lippu on kaksipuolinen ja tehty säänkestävästä polyesteristä
  • Lipun koko on 93 x 150 cm ja siinä on metallivahvisteiset läpiviennit
  • Sisä/ulkokäyttöön
Badge
Hyvät fiilikset jäi. Tuotekyselyyn vastattiin nopeasti ja kattavasti sekä tilattu tuote lähetettiin viivyttelemättä ja sellaisena kuin luvattiinkin.
- Jesse Rudnäs

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Luca Semenzato
Luca Semenzato
2023-04-14
Bought the metal Rotella shield here. It shipped to Italy in just a couple days perfectly packaged and without a single bump (impressive since it's a sheet metal item). I absolutely recommend iron gate armory and will buy again here for sure! :D
kaspar pulk
kaspar pulk
2023-04-12
Fast and great delivery and service! Would shop again!!
N. S.
N. S.
2023-04-12
Highly grateful for the wonderful dress, coat and bag. Delivery was super fast, all items are high quality and the size suits me perfectly, matching exactly the measurements marked at the website. Can't wait to wear it!
tänne välipala
tänne välipala
2023-04-08
Aivan mahtava replika aseiden ja muiden varusteiden ostos paikka olen tilannut ainakin 13 asetta ja muita esineitä suosittelen lämpimästi
Jonesey
Jonesey
2023-04-05
Toimitus oli nopea ja tuote juurikin sitä mitä halusin. 👍
Reino Aittomäki
Reino Aittomäki
2023-04-04
Helppo osto, nopea toimitus ja tuote vastasi kuvausta.
Radovan B
Radovan B
2023-03-30
Objednával som tovar do nášho nového Escape Room 👍
Janne Parkkila
Janne Parkkila
2023-03-28
Mielenkiintoisia tuotteita löytyy myös nettikaupan kautta mutta paikanpäällä myymälässä kannattaa ehdottomasti käydä. Enemmän tavaroita ja asiantunteva sekä ystävällinen palvelu.
Marko Honkanen
Marko Honkanen
2023-03-24
Mahtavia tuotteita, kilpailukykyiset hinnat ja sujuva asiakaspalvelu.
Sami Viljanen
Sami Viljanen
2023-03-21
Tilasin Gjermundbu viikinkikypärän. Kypärä toimitettiin tosi nopeasti, lähti jo toimitukseen tilauspäivänä. Tuote on todella korkealaatuinen, vastaa täysin kuvausta ja voin vahvasti suositella.

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!