Tuotekuvaus
Normannit, eli pohjoisen miehet, olivat Skandinaviasta lähteneitä valloittajia jotka perustivat oman valtakuntansa Pohjois-Ranskaan. Tämä alue tunnetaan nykyäänkin Normandiana. Normandian lisäksi Normannit hallitsivat välimerellä Sisilian kuningaskuntaa. Normannit olivat keskiajan Euroopassa tärkeä poliittinen, kulttuurinen ja sotilaallinen vaikuttaja. Myymämme kypärä oli jokaisen Normannin standardivaruste ja esim. ristiretkillä yleinen näky. Kypärä on valmistettu 1,24 mm paksusta (18gauge) hiiliteräksestä jonka pinta on loppukäsittelyssä patinoitu. Riipuntakorkeuden saa säädettyä jokaisen soturin päähän sopivaksi nahkaisilla hihnoilla ja lukittua leukahihnalla.
Paino noin 0,8 kg
Sisämitat noin 24 cm (edestä taakse) x 19 cm (sivulta toiselle).
Huom! Tällä hetkellä varastossa olevien kypärien lakiosa kaartuu taaksepäin, toisin kuin kuvissa joissa kärki kaartuu eteenpäin.
Rautaportti palvelee laadukkaasti ja sinne on mukava palata aina uudestaan, varsinkin kivijalkakauppaan. Olen iloinen että tälläinen liike on olemassa ja se palvelee joustavasti sekä asiakkaan toiveita silmällä pitäen. Olen tehnyt täällä uskomattomia löytöjä ja tavannut hienoja ihmisiä joihin lukeutuvat ehdottomasti henkilökunnan ihmiset :) en voi kuin suositella!
Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.
Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.
Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.
Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.