Tuluskukkaro: karkku, piikivi ja lunttu

Tuotekuvaus

Tulentekovälineenä tulukset olivat 1800-luvulle asti niin itsestäänselvä osa ihmiskunnan historiaa ja kehitystä, että tulitikkujen arveltiin olevan vain ohimenevä muotivillitys. Kipinöiden iskeminen piikivellä tai muulla kovalla kivilaadulla tulen sytyttämiseksi on ihmislajin kehityshistoriassa korvaamaton keksintö. Paleoliittisellä kaudella piikiveä iskettiin rautaa sisältävää kiveä vasten, ja myöhemmin raudasta valmistettiin erillinen työkalu, teräksinen lyöntirauta eli karkku.

Koska piikivi on rautaa kovempaa, näitä yhteen lyömällä piikivi repäisee raudasta irti pienen hipun, joka syttyy palamaan iskun voimasta. Syntynyt kipinä pyydystetään esimerkiksi lunttuun (eli hiillytettyyn kankaaseen), taulaan (taulakäävän palaseen) tai kuivaan tuoheen, jäkälään tai muuhun herkästi syttyvään luonnonmateriaaliin, johon se jää hehkumaan/kytemään. Kytevää lunttua ruokitaan kasaamalla sen ympärille helposti syttyvää pikkusytykettä ja puhaltamalla liekki hennosti kipinästä liekiksi.

Piikiveä ei Suomessa esiinny luonnostaan, mutta vanhoihin rannikon satamiin sitä on kulkeutunut aikanaan purjeilla seilanneiden kauppalaivojen painolastina Keski-Euroopasta, aivan kuten vieraslajit leviävät nykyisten vesipainolastien aikana. Tuluskukkaron mukana tulevat piikivet ovat näitä painolastina Suomeen satoja vuosia sitten kulkeutuneita kiviä. Tuluskukkaron sisältämällä piikivelläkin siis on oma mielenkiintoinen Suomen historiaan liittyvä tarinansa.

Karkku, piikivi ja aloitusmäärä lunttua on pakattu kätevään mokkanahkaiseen tuluskukkaroon, joka on helppo ottaa mukaan seuraavalle perinteiselle metsäretkelle tai menneiden aikojen elävöitysleirille. Täydellinen aloituspakkaus perinteisten bushcraft-taitojen opetteluun.

Jos olet milloinkaan pohtinut, miten tulen saa sytytettyä perinteisesti tuluksilla, niin tästä videosta opit, miten homma hoituu.