ILMAINEN TOIMITUS YLI 400 € TILAUKSILLE (EU:N SISÄLLÄ)

Millainen on hyvä miekka

Viimeisen sadan vuoden teknologisen kehityksen myötä miekoista oli tullut vain erikoinen yksityiskohta menneisyydestä ja oikean toimivan miekan tekemiseksi vaadittava taito meinasi jäädä unholaan. Uusien miekkojen ei tarvinnut todella toimia, ja näin toimivuus korvautui pelkällä nätillä ulkokuorella. Onneksi taito ja tekniikka oikeiden miekkojen valmistamiseksi kuitenkin säilyi. Me Rautaportissa arvostamme sitä, että miekka näyttää alkuperäiseltä, tuntuu kädessä alkuperäiseltä, kestää, taipuu ja tasapainottuu kuten alkuperäinen. Ja pystyisi vielä leikkaamaankin kuten alkuperäinen. Tällainen miekka, jonka menneisyyden soturi ottaisi ilomielin mukaan taistelukentälle, herättää kunnioitusta aseen voimista aivan eri tavalla kuin vain koristeeksi tarkoitettu miekka.

Paino:

Kun miekan ottaa käteensä moni ensikertalainen ihmettelee aluksi miekkojemme keveyttä. Nopeus säästi henkiä taistelukentällä, eli miekka ei missään nimessä saanut olla painava.

Ruoti:

Ruoti on säilän piiloon jäävä osa, jonka ympärille kahvaosa rakennetaan. Mikäli ruoti on liian pieni ja hento, tarkoittaa se hajoamisvaaraa. Rautaportin miekoissa ruoti on aina taottu terän osaksi. Ruotiin kohdistuu valtavat voimat miekkaa käytettäessä ja se on tärkeimpiä miekan osia kestävyyden kannalta.

Karkaisu:

Mikäli miekka on huonosti karkaistu, se vähentää, ellei kokonaan poista, terän joustavuuden. Jos huonosti karkaistua miekkaa taivuttaa, se ei enää palaudu alkuperäiseen muotoonsa. Miekan karkaisussa tärkeintä on löytää hiuksenhieno tasapaino saavuttaen sekä kova terä leikkaamista varten, että pehmeämpi sisus kestävyyttä ja joustavuutta varten. Modernin metallurgian avulla pystymme tarjoamaan miekkoja, jotka ovat aina oikeaoppisesti karkaistuja; asia joka vielä keskiajalla lepäsi miekantekijän intuition, kokemuksen ja taikauskon varassa.

Historiallisesti tarkkojen ja toimivien miekkojen valmistus vaatii tutkimustyötä, runsaasti työvaiheita valmistuksessa, käsityötä, hyvät materiaalit ja näiden päälle luonnollisesti laadunvalvontaa ja testausta, mutta onneksi kaikki työ näkyy hyvässä lopputuloksessa.

icon_search icon-cart icon_arrow-right icon-arrow-left close