Druidin veitsi
- Sirpin muotoinen terä ja spiraalikahva
- Ideaalinen valinta yrttien ja kasvien leikkaamiseen
- Kokonaispituus noin 15 cm
- Terävä käsin taottu hiiliteräksinen terä
- Nahkainen tuppi ripustuslenkillä
35€
3 varastossa
Tuotekuvaus
Tämä sirpin muotoinen kaunis pikkuveitsi ei ole suora kopio säilyneestä kappaleesta, mutta on saanut innoituksen ja tyylinsä kelttiaikakauden druideista ja tuolloin käytetyistä veitsistä. Esihistoriallisten aikojen kelttiläiset druidit olivat tunnettuja mistellin ja parantavien yrttien kerääjiä. Ja parhaat yrtit kerättiin tietenkin pyhistä metsistä, kultaisilla sirpeillä kuunvalossa. Todellisuudessa druidit olivat kelttiyhteiskuntien korkealuokkainen kasti, mutta valitettavasti heiltä ei ole säilynyt minkäänlaisia omia kirjoituksia meidän aikoihin saakka ja kaikki mitä druideista tiedetään tulee roomalaisista ja kreikkalaisista teksteistä. Druidit olivat uskonnollisia johtajia, parantajia, sovittelijoita ja tuomareita kelttiläisissä yhteiskunnissa. Muinaisissa teksteissä druideja kuvaillaan viisaiksi tietäjiksi ja velhoiksikin. Kelttiläiset sirpit olivat inspiraationa tämän druidin veitsen suunnittelussa, mutta toisin kuin sirpissä, jossa sisäosa on teroitettu, tässä veitsessä terä on terävä ulkopuolelta.
Tässä veitsessä on yksinkertaisen tyylikäs kaareva muoto ja spiraaliksi rullattu kahva. Kiiltäväksi kiillotetun, heijastavan terän ja mattamustan, taotun kahvan välinen kontrasti antaa druidin veitselle erikoisen ilmeen, josta voi hakea symboliikka vaikkapa mustan ja valkoisen, päivän ja yön, hyvän ja pahan välille. Tämän yhdestä hiiiliteräskappaleesta käsin taotun druidiveitsen mukana toimitetaan nahkatuppi, jossa on nahkahihna vaikkapa vyölle ripustamista varten. Nahan väri saattaa vaihdella ruskeasta mustaan.
Tämä pieni veitsi on valmiiksi teroitettu ja sopii erinomaisesti yrttien ja kasvien leikkaamiseen ja keräämiseen puutarhasta ja metsästä (niin pyhistä kuin tavallisistakin), mutta sopii yhtä hyvin myös ruuan valmistukseen keittiöön. Veitsen kovuus on 54 - 56 HCR Rockwellin asteikolla.
- Veitsen mukana toimitetaan nahkainen tuppi vyökannakkeella
- Kokonaispituus noin 15 cm
- Terän pituus noin 8 cm
- Paino noin 65 g
- Materiaali: hiiliteräs
- Terävyysaste: Terävä

Uskomattoman hieno paikka vanhanaikaisista aseista, haarniskoista ja kilvistä kiinnostuneille.

Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!