Tuotekuvaus
Taistelussa kaikki kehon ulokkeet ovat erityisen suojauksen tarpeessa, mutta jo kohtuullisen pieni isku saattaa murtaa kyynärpään tai polven käyttökelvottomaksi. 1200-luvun puolivälin paikkeilla teräslevyjä ryhdyttiinkin vähitellen lisäämään rengashaarniskan päälle ja ensimmäiseksi suojattiin kyynärpäät ja polvet. Kyynärpääsuojat, eli couterit, muodostavat yhdessä taisteluhansikkaiden, käsivarsisuojien ja olkasuojien kanssa koko käden suojaavan erinomaisen käsihaarniskakokonaisuuden.
Kyynärpääsuojat kehittyivät muun levyhaarniskoinnin kanssa, ja nämä varhaisen tyylin kyynärkupit ovat malliltaan yksinkertaiset ja pyöristetyt. Niihin ei ole lisätty koristeellisia siivekkeitä tai nivellyksiä, joten ne sopivat mainiosti noin 1250-1350-luvuille. Nämä kyynärkupit kiinnitetään nahkahihnalla ja soljella. Kapeajalkaiset ja/tai pienikokoisimmat taistelijat voivat käyttää näitä kyynärpääsuojia myös polvisuojina.
Nämä kyynärpääsuojat on valmistettu 1,6 mm
paksusta teräksestä ja ne on vuorattu toppakankaalla käyttömukavuuden lisäämiseksi. Paketissa kaksi kappaletta suojia. Teräksen paksuus saattaa hieman vaihdella valmistuksessa käytettävien käsityömenetelmien vuoksi. Marshall Historicalin valmistama.

Tilasin poitsulle puisen ja muovisen lasten miekat ja positiivisesti yllättynyt kuinka laadukkaat olivat edulliseen hintaan nähden. Ei saa aivan helpolla päreiksi miekkoja joten ei tarvitse olla uusia ostamassa alvariinsa. Verkkokaupassa kattava valikoima sekä hyvät maksuvaihtoehdot esim.PayPal mitä harvemmin löytyy suomalaisista verkkokaupoista. Itse kävin noutamassa tuotteet myymälästä ja pikaisella visiitillä olisin myymälässäkin voinut hetken hypistellä ja ihmetellä erikoisuuksia mitä oli aika määrä liikkeessä, vaikkei iso myymälä ollutkaan.

Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!