Löytöretkiajan pystykauluspaita

  • Väljä ja mukava käyttää, sopii moneen tyyliin ja aikakauteen
  • Sopii sekä miehille että naisille
  • Värivaihtoehdot: sininen, kaakaonruskea, valkoinen ja viininpunainen
  • Koot: S–XXL
  • 100 % puuvillaa

39.90

Poista

Tuotekuvaus

Renessanssiajalla tapahtui muutoksia monilla eri elämänalueilla, niin myös pukeutumisessa. Ensimmäistä kertaa vaatteet olivat modernilla mittapuulla räätälöityjä. Vanhan alustunikan tilalle tuli vähitellen renessanssimuodin perusvaate, kauluspaita. Näissä paidoissa oli yleensä pitkät hihat ja nyörit ranteissa sekä kaula-aukossa. Pystykaulukset tulivat paitoihin ensimmäistä kertaa 1400-luvun puolenvälin tienoilla ja ovat säilyneet käytössä vuosisatojen ajan. Kaulusten koko ja muoto ovat vaihdelleet ajan mittaan, mutta pystykauluksisia paitoja on käytössä nykypäivänäkin.

Tämä yksinkertaisen viehättävä paita on jätetty selkeäksi ja koristelemattomaksi, jotta se soveltuu mahdollisimman pitkälle ajanjaksolle ja moneen eri tyyliin. Paita on väljä ja mukava käyttää, ja siinä on niin miekkailussa kuin muissakin seikkailuissa tarvittavaa liikkumatilaa. Paita sopii käytettäväksi sellaisenaan, mutta mainiosti myös liivien ja takkien alla. Soveltuu niin miehille kuin naisillekin.

Paidassa on pystykaulus ja etunyöritys. Hihat ovat leveät ja aavistuksen pussimaiset, ja ranteissa on kuminauha. Joustavien hihansuiden ansiosta hihat saa nostettua kyynärpäille kuumina kesäpäivinä tai likaisempaan työhön ryhdyttyessä. Paidan etumus, selkämys ja hihat on koristeltu pienin laskoksin.

  • Saatavilla neljässä värissä: sininen, kaakaonruskea, valkoinen ja viininpunainen
  • Koot: S, M, L, XL and XXL
  • 100 % puuvillaa
  • Valmistaja Windlass Steelcrafts

Kokotaulukko sopivan vaatekoon valitsemiseksi -linkki-

Badge
Hyvät fiilikset jäi. Tuotekyselyyn vastattiin nopeasti ja kattavasti sekä tilattu tuote lähetettiin viivyttelemättä ja sellaisena kuin luvattiinkin.
- Jesse Rudnäs

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Luz de Luna Carax
Luz de Luna Carax
2022-09-09
Petri Laaksonen
Petri Laaksonen
2022-09-02
Monipuolinen valikoima. Asiakaspalvelu ihan huippua!!
Jyrki Koskinen
Jyrki Koskinen
2022-08-05
Paikkakunnalla ollessani ja keskiajasta kiinnostuneena täällä oli pakko käydä. Aivan upea ja todella monipuolinen kauppa! Ystävällinen ja mukava myyjä neitonen esitteli minulle Etelä -Tirolilaisen mallin mukaan taidokkaasti valmistettua kypärää, josta tein myös kaupat. Liikkeen omistaja ei myöskään säästänyt vaivojaan esitellessään minulle haarniskavarustuksen eri osia. Erittäin asiakaslähtöistä palvelua! On todella hienoa, että tällaisia erikoisliikkeitä maastamme vielä löytyy, tämäkin kuulemma ainoa laatuaan. On varmaa, että vierailen tässä liikkeessä toistekkin! Täältä löytää uskomattoman paljon myös koriste-esineiksi ja lahjoiksi sopivia tavaroita, joten suosittelen tätä kaikille sellaisiakin etsiville.
Esa Kinnunen
Esa Kinnunen
2022-08-02
Robbin Henley
Robbin Henley
2022-07-17
Customer service is like the good old days, real people, very efficient, very fair. And they have LOTS of amazing gear for sale. Cheers and thank you Rautaportti!!!
Lyhdynkantaja
Lyhdynkantaja
2022-07-04
Täältä löytyi hieno villainen capatinoviitta kaksoiskauluksella
Janne Tuomioja
Janne Tuomioja
2022-05-18
Celesta Dorothea
Celesta Dorothea
2021-12-29
Evangelyne (SuomiAnime)
Evangelyne (SuomiAnime)
2021-10-26
Timo Pauniranta
Timo Pauniranta
2021-10-06

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!