Messinkinen nuijan pää

23.50

Loppu   Kysy tuotteesta

Anna sähköpostiosoitteesi, niin ilmoitamme kun tuotetta on taas saatavilla

Tuotekuvaus

Puunuija on epäilemättä ensimmäisiä ihmisen käyttöön ottamia aseita ja pienin variaatioin metallin keksimisen myötä se säilyi käytössä läpi vuosituhansien. Kyseisen kaltaiset sotanuijat olivat aina voiman ja vallan symboleita, mutta taistelukentällä yksinkertaisuus ja kestävyys tekivät niistä myös vaarallisia aseita. Asetta ei ikinä tarvinnut teroittaa, se oli kevyt ja nopea käyttää ja tehokas niin kevyesti suojattua vihollista kuin levypanssaria tai rengashaarniskaakin vastaan. Ensimmäiset pronssiset nuijanpäät valettiin Levantin alueella 2000-luvulla eaa, ja uuden tulemisensa nuijat tekivät keskiajalla länsi-Euroopassa. Laipalliset versiot olivat käytössä viimeistään 1000-luvun lopulla. Nuijien suosion kasvu osuu ajallisesti yhteen haarniskatekniikan kehittymisen kanssa. Nuijista ja niiden käytöstä sotakentillä on hyviä kuvallisia lähteitä, tunnetuimpana niistä Maciejowskin raamattu noin vuodelta 1250. Nuijan käytön suosion lakipiste koettiin Euroopassa sydänkeskiajalla ritarisäädyn keskuudessa.

Nuijanpää on valmistettu messingistä valamalla, joten siinä saattaa olla epätäydellisyyksiä. Nuijanpään mukana ei toimiteta vartta, joten se sopii mainiosti omiin projekteihin ja tuunailuun. Valmistaja Marshal Historical.

  • Aukon halkaisija vartta varten on noin 25 mm
  • Nuijanpään kokonaispituus 4,3 cm
  • Paino n. 270 g
Badge
Rautaportti palvelee laadukkaasti ja sinne on mukava palata aina uudestaan, varsinkin kivijalkakauppaan. Olen iloinen että tälläinen liike on olemassa ja se palvelee joustavasti sekä asiakkaan toiveita silmällä pitäen. Olen tehnyt täällä uskomattomia löytöjä ja tavannut hienoja ihmisiä joihin lukeutuvat ehdottomasti henkilökunnan ihmiset :) en voi kuin suositella!
- Adeliina Palomäki

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Luca Semenzato
Luca Semenzato
2023-04-14
Bought the metal Rotella shield here. It shipped to Italy in just a couple days perfectly packaged and without a single bump (impressive since it's a sheet metal item). I absolutely recommend iron gate armory and will buy again here for sure! :D
kaspar pulk
kaspar pulk
2023-04-12
Fast and great delivery and service! Would shop again!!
N. S.
N. S.
2023-04-12
Highly grateful for the wonderful dress, coat and bag. Delivery was super fast, all items are high quality and the size suits me perfectly, matching exactly the measurements marked at the website. Can't wait to wear it!
tänne välipala
tänne välipala
2023-04-08
Aivan mahtava replika aseiden ja muiden varusteiden ostos paikka olen tilannut ainakin 13 asetta ja muita esineitä suosittelen lämpimästi
Jonesey
Jonesey
2023-04-05
Toimitus oli nopea ja tuote juurikin sitä mitä halusin. 👍
Reino Aittomäki
Reino Aittomäki
2023-04-04
Helppo osto, nopea toimitus ja tuote vastasi kuvausta.
Radovan B
Radovan B
2023-03-30
Objednával som tovar do nášho nového Escape Room 👍
Janne Parkkila
Janne Parkkila
2023-03-28
Mielenkiintoisia tuotteita löytyy myös nettikaupan kautta mutta paikanpäällä myymälässä kannattaa ehdottomasti käydä. Enemmän tavaroita ja asiantunteva sekä ystävällinen palvelu.
Marko Honkanen
Marko Honkanen
2023-03-24
Mahtavia tuotteita, kilpailukykyiset hinnat ja sujuva asiakaspalvelu.
Sami Viljanen
Sami Viljanen
2023-03-21
Tilasin Gjermundbu viikinkikypärän. Kypärä toimitettiin tosi nopeasti, lähti jo toimitukseen tilauspäivänä. Tuote on todella korkealaatuinen, vastaa täysin kuvausta ja voin vahvasti suositella.

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!