Synteettinen Wakizashi Bokken

29.50

22 varastossa

Tuotekuvaus

Taistelulajien harrastajat ovat jo ajat sitten tienneet yksinkertaisen totuuden: jos haluat oppia käsittelemään terävää asetta turvallisesti ja tehokkaasti, on sinun harjoiteltava sellaisen aseen kanssa joka on mahdollisimman samankaltainen kooltaan, tuntumaltaan ja painoltaan, mutta joka minimoi vakavan, pysyvän tai jopa henkeäuhkaavan vamman tuottamisen riskin itsellesi ja harjoitustoverillesi. Tämä konsepti oli ja on edelleen käytössä niin menneissä kuin nykyisissäkin kulttuureissa.

Feodaaliajan Japanissa samurait käyttivät puisia harjoitusmiekkoja, joita kutsuttiin termillä bokken. Harjaantuneissa käsissä bokkenkin saattoi kuitenkin olla tappava ase; Miyamoto Musashi, arvostettu samurai, oli tunnettu siitä että hän taisteli täysissä varusteissa olevia vastustajia vastaan aseistautuneena vain yhdellä tai kahdella bokkenilla. Kuuluisan legandan mukaan Musashi ja hänen arkkivihollisensa Sasaki Kojiro päättivät ottaa lopullisesti selvää kumpi heistä oli taitavampi miekkailija. Kaksintaistelu tapahtui 13. huhtikuuta 1612 Ganryu-saarella, ja strategisena peliliikkeenä Musashi saapui tapaamiseen tunteja sovitusta myöhässä. Hänellä oli aseenaan vain soutumatkalla airosta veistämänsä bokken. Vastustaja oli luonnollisesti raivoissaan tästä loukkaavasta eleestä, ja Kojiron raivo sai hänet hyökkäämään ensin. Musashin nopea vastahyökkäys mursi Kojiron kylkiluut ja puhkaisi hänen keuhkonsa, mikä koitui tämän kuolemaksi.

Bokken valmistettiin perinteisesti erittäin kestävästä Japanin valkotammesta, shirakashista. Puisia bokkeneita käytetään yhä, mutta autenttiset Shirakashi bokkenit ovat melko hintavia, ja kuten puisten aseiden kanssa on ongelmana, ne ovat alttiit lahoamaan, murtumaan, lohkeamaan ja pirstoutumaan ajan kuluessa.

Cold Steelin ratkaisu näihin ongelmiin oli kehittää synteettinen vaihtoehto, joka on edullinen eikä ole kosteudesta, kylmästä, kuumasta tai ajan kulumisesta moksiskaan. Nämä Cold Steelin harjoitusaseet on valmistettu mahdollisimman raskaasta ja kestävästä polypropyleenista, ja ovat erittäin tarkasti oikean aseen kokoisia, painoisia ja tuntuisia. Näiden harjoitusaseiden erinomaisena hyvänä puolena on se, että ne ovat lähes tuhoutumattomia, erittäin jäykkiä ja viillonkestäviä.

Cold Steelin japanilaiset harjoitusmiekat on valmistettu alkuperäisten teräksisten katanien mukaan. Niiden terät jäljittelevät näiden klassisten japanilaisten aseiden sulavia linjoja, mutta koska ne on valmistettu polypropyleenistä, eikä niissä ole teräviä reunoja tai kärkiä, ne sopivat täydellisesti sparraukseen ja muuhin harjoitteluun. Jokaisen mallin kahvaosa imitoi nyöripunosta, joten siitä saa hyvän otteen myös hansikkaat kädessä.

Vaikka synteettisen aseen käytössä on useita turvallisuutta puoltavia ominaisuuksia terävään teräksiseen versioon nähden, se saattaa silti olla vaarallinen, joten kaiken harjoittelun bokkeninkin kanssa tulee tapahtua mahdollisimman huolellisesti. Bokkenin aiheuttamat vauriot ovat saman tyyppisiä kuin mailojen ja muiden tylppien lyömäesineiden aiheuttamat vammat, joihin saattaa kuulua mm. murtumat ja sisäelinvauriot, mikäli harjoittelussa ei ole tarpeeksi kontrollia tai ottelijat eivät käytä asianmukaisia suojavarusteita.

Wakizashi Bokken on tavallista bokkenia lyhyempi, aivan kuten teräksinen wakizashikin on normaalia katanaa lyhyempi miekka.

Wakisashin tai Tanton kantaminen yhtä aikaa katanan kanssa, eli daisho, oli perinteisesti vain samurailuokkaan kuuluvien etuoikeus.

Valmistaja: Cold Steel.

  • Kokonaispituus: 70,9 cm
  • Terän pituus 51,7 cm
  • Terän paksuus 19 mm
  • Kahvan pituus 16,2 cm
  • Paino 360 g
  • Materiaali: Synteettinen (polypropyleeni)
Badge
Rautaportti palvelee laadukkaasti ja sinne on mukava palata aina uudestaan, varsinkin kivijalkakauppaan. Olen iloinen että tälläinen liike on olemassa ja se palvelee joustavasti sekä asiakkaan toiveita silmällä pitäen. Olen tehnyt täällä uskomattomia löytöjä ja tavannut hienoja ihmisiä joihin lukeutuvat ehdottomasti henkilökunnan ihmiset :) en voi kuin suositella!
- Adeliina Palomäki

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Luz de Luna Carax
Luz de Luna Carax
2022-09-09
Petri Laaksonen
Petri Laaksonen
2022-09-02
Monipuolinen valikoima. Asiakaspalvelu ihan huippua!!
Jyrki Koskinen
Jyrki Koskinen
2022-08-05
Paikkakunnalla ollessani ja keskiajasta kiinnostuneena täällä oli pakko käydä. Aivan upea ja todella monipuolinen kauppa! Ystävällinen ja mukava myyjä neitonen esitteli minulle Etelä -Tirolilaisen mallin mukaan taidokkaasti valmistettua kypärää, josta tein myös kaupat. Liikkeen omistaja ei myöskään säästänyt vaivojaan esitellessään minulle haarniskavarustuksen eri osia. Erittäin asiakaslähtöistä palvelua! On todella hienoa, että tällaisia erikoisliikkeitä maastamme vielä löytyy, tämäkin kuulemma ainoa laatuaan. On varmaa, että vierailen tässä liikkeessä toistekkin! Täältä löytää uskomattoman paljon myös koriste-esineiksi ja lahjoiksi sopivia tavaroita, joten suosittelen tätä kaikille sellaisiakin etsiville.
Esa Kinnunen
Esa Kinnunen
2022-08-02
Robbin Henley
Robbin Henley
2022-07-17
Customer service is like the good old days, real people, very efficient, very fair. And they have LOTS of amazing gear for sale. Cheers and thank you Rautaportti!!!
Lyhdynkantaja
Lyhdynkantaja
2022-07-04
Täältä löytyi hieno villainen capatinoviitta kaksoiskauluksella
Janne Tuomioja
Janne Tuomioja
2022-05-18
Celesta Dorothea
Celesta Dorothea
2021-12-29
Evangelyne (SuomiAnime)
Evangelyne (SuomiAnime)
2021-10-26
Timo Pauniranta
Timo Pauniranta
2021-10-06

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!