“Visby” polvi- ja reisihaarniska

192

Loppu   Kysy tuotteesta

Anna sähköpostiosoitteesi, niin ilmoitamme kun tuotetta on taas saatavilla

Tuotekuvaus

Keskiajalla Gotlannin saari oli tärkeä kaupan solmukohta ja Visbyn kauppiaat kuuluivat Hansaliittoon. Tanskan kuningas Valdemar IV Atterdag tarvitsi lisätuloja, joita olisi saatavilla Visbyn verottamisesta. Kuninkaan palkka-armeija rantautui saarelle ja taistelu käytiin heinäkuun 27. päivä 1361, kaupunginmuurien edessä. Talonpoikaisarmeija oli heikosti johdettu, sotureista vain 60% oli sopivan ikäisiä taistelukentälle ja heidän aseensa ja varusteensa jäivät tanskalaisten varjoon. Kaupungin portit pysyivät kiinni, apua ei tullut. Jopa keskiaikaisen mittapuun mukaan lopputulos oli julma: noin 2000 talonpojan armeijasta vain noin 10% selvisi verilöylystä. Kaupunki antautui ja säästyi. Muutaman päivän kuluttua kuolleet haudattiin valtaisiin joukkohautoihin muurien ulkopuolelle, haarniskoineen päivineen. Ehkä varusteet olivat niin vanhoja ja huonokuntoisia ettei niitä pidetty pelastamisen arvoisena, mutta todennäköisemmin painostava helle pakotti hautaajat hyvin nopeaan toimintaan, eikä varusteiden pelastamiseen mätänevien ruumiiden täyttämällä taistelukentällä kyetty.

Kun joukkohautoja ryhdyttiin tutkimaan 1900-luvun alussa, löytyi niistä vertaansa vailla oleva kokoelma siirtymävaiheen haarniskoja. Yleensä tämän tyyppiset käyttövarusteet olisivat pikku hiljaa päätyneet romumetalliksi ja kierrätykseen niiden tullessa käyttöikänsä päähän. Splint-tyypin haarniskoissa erilliset metallilevyt ja -liuskeet kiinnitettiin niiteillä jämäkkään kankaaseen tai nahkaan. Tällainen paloista koottu haarniska oli levyhaarniskaan verrattuna helppo ja halpa valmistaa, eikä sen korjaaminen vaatinut suurta metallurgista tietämystä. Splintit olivat looginen askel näissä siirtymävaiheen haarniskoissa, matkalla rengashaarniskasta kohti levyhaarniskaa. Tällaisen jalkasuojan esikuvan voit nähdä mm
Günther von Schwarzburgin (1349) ja Sir Thomas Cheynen (1375) hautamuistomerkeissä.

Tämä polvi- ja reisisuoja on valmistettu paksusta mokkanahasta ja 2 mm paksuista teräsliuskeista. Jaloissa on säädettävät kiristyshihnat reiden ja polven takana, ne ovat taipuisat ja suhteellisen kevyet. Painoa on n. 5,4 kg per pari. Nahan luonteesta johtuen pinnassa saattaa olla pieniä jälkiä tai epätasaisuuksia. Pinnan karheus ja värisävy saattaa vaihdella hieman kappaleesta toiseen värjäysprosessissa käytettävien perinteisten työtapojen sekä nahan ominaisuuksien vuoksi. Paketissa suojat molemmille jaloille.
Valmistaja: Marshal Historical

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle ““Visby” polvi- ja reisihaarniska”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Badge
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Ihmeteltävää, ihailtavaa riittää tunneiksi ja ostettavaa... Älkää kertoko puolisolle ellei hänkin harrasta :)
- Daniel Kohvakka

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Jukka Valli
Jukka Valli
12/03/2024
Tilasin keskiaikaisen hupun. 100% puuvillaa, joten voi käsitellä kosteussuoja-aineella. Vaivatonta kaupankäyntiä.
Hanna Nieminen
Hanna Nieminen
10/03/2024
Sain kaksi muistikirjaa ja kalligrafiasetin setin 25-vuotis lahjaksi rakkaaltani. Ne ovat upeita! Olen saanut valtavasti kyselyitä muistikirjan alkuperästä ja kehunut Rautaporttia laadukkaasta käsityöstä. Tuotteista huokuu estetiikka, laatu ja taianomaisuus. Täydellinen lahja historia-/fantasianörtille!
Lauri Lehtimäki
Lauri Lehtimäki
09/03/2024
Hyvän oloisia ja näköisiä tuotteita. Hinnatkin järkeviä.
Jani Kuusela
Jani Kuusela
02/03/2024
Loista kauppa mistä löytyy paljon kiinnostavaa tavaraa. Samoin loistava asiakaspalvelu jollaista saisi olla joka kaupassa.
ThreeQuarters 3/4
ThreeQuarters 3/4
01/03/2024
I'm very happy to shop and cooperate with this company. The customer service is perfect, fast and friendly. The products have good quality, good prices and are exactly what you see at the pictures, no fake photos. I'm just received a package 📦 today, and it takes 7 days from Finland 🇫🇮 to come to Greece 🇬🇷. Very fast and easy!!
Maaret Pasanen
Maaret Pasanen
29/02/2024
Siis aivan huikea!! Tilasin pari tuotetta aamupäivällä, ja 24h myöhemmin ne olivat jo noudettavissa postin automaatista! Kaikki sujui kuin rasvattu, ei ole mitään moitittavaa. Vaatteet olivat juuri sitä mitä tilasin, ja koot pitävät kyllä todella hyvin paikkansa! 😍 Aion ehdottomasti tilata vielä uudestaan, ja ehdottomasti suosittelen kaikille!
Annika Hägglund
Annika Hägglund
26/02/2024
Tuote vastasi kuvausta ja toimitettiin nopeasti
Jarmo Perämäki
Jarmo Perämäki
25/02/2024
Erittäin nopea toimitus. Tilatut replika aseet juuri sellaisia kun luvattiin 👍
Rasmus Lumirotko
Rasmus Lumirotko
23/02/2024
Sähköpostitiedusteluuni vastattiin nopeasti ja paketti saapui perille parissa päivässä. Hyvää palvelua!
Antti Lappi
Antti Lappi
23/02/2024
Nopea toimitus, helppo asioida, laadukas tuote 👍🤘

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!