Klassinen ritarin patakypärä

155

Loppu   Kysy tuotteesta

Anna sähköpostiosoitteesi, niin ilmoitamme kun tuotetta on taas saatavilla

Tuotekuvaus

Tällaisia legendaarisia ja klassisia suurkypäriä kutsutaan välillä myös patakypäriksi, tynnyrikypäriksi ja ämpärikypäriksi, mikä kypärän tynnyrimäistä muotoa katsoessa ei ole mikään ihme. Tämän kypärän malli on otettu Santa Maria la Realin kirkosta, Olitesta, Espanjasta. Kypärää kantaa patsas kirkon pääoven yläpuolella, mutta saman kypärämallin voi nähdä myös mm. aikalaiskuvitetuissa käsikirjoituksissa Codex Manessessa, Maziejowskyn raamatussa sekä Cantigas de Santa Mariassa ja muutamissa säilyneissä esineissä ja alkuperäiskappaleissa.

Tämä kypärä ajoittuu 1200-luvulle ja 1300-luvun alkupuolelle. Ensimmäiset 1100-luvun suurkypärät olivat 1200-luvulle tultaessa todistaneet mallin olevan onnistunut. 1100-luvun lopun tasapohjainen pata ja siihen yhdistetty kasvosuoja oli suhteellisen helppo valmistaa ja suojasi erittäin hyvin. 1200-luvun alussa kasvomaskien lisäksi kypärään ryhdyttiin liittämään lisää suojalevyjä, niin että lopulta lisälevyt peittivät niskankin. Kun levyt kasvoivat niin että kypärä ulottui olkapäille asti, oli koko pää suojassa ja klassinen suurkypärä oli syntynyt. Suurkypärää käytettiin tyypillisesti rengashaarniskahupun ja isompia malleja joskus jopa erillisen pienemmän kypärän, cervellierin, kanssa, ja yhdistelmän antama suoja kantajalleen oli aivan ennenkuulumaton. Kuten niin usein haarniskoinnin kehityksessä, totaalisen suojan kääntöpuolena oli se, että suurkypärästä ei nähnyt hyvin ulos ja hengittäminen vaikeutui verrattuna aikaisempiin avokypäriin, kun kypärän tasaista pintaa rikkoivat vain hengitysreiät ja kapea silmäaukko.

Tällaiset keskiajan ensimmäiset umpikypärät kehitettiin ja otettiin käyttöön kiihkeän kristillisyyden leimaamalla ristiretkien aikakaudella. Monissa tämän mallin kypärissä oli lisäsuojana, niin hengellisenä kuin fyysisenäkin, ristin muotoinen vahvike kasvojen edessä. Suurkypärää ei käytetty sotatantereilla kovin pitkään sen maineesta ja legendaarisesta ulkonöstä huolimatta, sillä vuoteen 1350 mennessä bascinetti oli lähes syrjäyttänyt suurkypärän. Suurkypärä säilyi kuitenkin yhä käytössä, sillä suosiotaan kasvattavissa turnajaisissa maksimaalinen suojaavuus oli pääosassa. Suurkypärä on edelleen säilyttänyt asemansa keskiaikaisen ritarin symbolina ja on yksi tunnistettavimpia keskiaikaisia symboleita vielä nykypäivänäkin.

Valmistettu 1,6 mm teräksestä. Teräksen paksuus saattaa hieman vaihdella valmistuksessa käytettävien käsityömetodien johdosta. Vahvistusristi on messinkiä. Kypärässä on puuvillainen pehmustevuori, riipuntakorkeuden säätö ja nahkainen leukahihna. Valmistaja Marshall Historical.
Kypärän korkeus n. 28 cm, ympärysmitta pohjasta 71 cm. Paino 3,2 kg.

Badge
Rautaportti palvelee laadukkaasti ja sinne on mukava palata aina uudestaan, varsinkin kivijalkakauppaan. Olen iloinen että tälläinen liike on olemassa ja se palvelee joustavasti sekä asiakkaan toiveita silmällä pitäen. Olen tehnyt täällä uskomattomia löytöjä ja tavannut hienoja ihmisiä joihin lukeutuvat ehdottomasti henkilökunnan ihmiset :) en voi kuin suositella!
- Adeliina Palomäki

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Luz de Luna Carax
Luz de Luna Carax
2022-09-09
Petri Laaksonen
Petri Laaksonen
2022-09-02
Monipuolinen valikoima. Asiakaspalvelu ihan huippua!!
Jyrki Koskinen
Jyrki Koskinen
2022-08-05
Paikkakunnalla ollessani ja keskiajasta kiinnostuneena täällä oli pakko käydä. Aivan upea ja todella monipuolinen kauppa! Ystävällinen ja mukava myyjä neitonen esitteli minulle Etelä -Tirolilaisen mallin mukaan taidokkaasti valmistettua kypärää, josta tein myös kaupat. Liikkeen omistaja ei myöskään säästänyt vaivojaan esitellessään minulle haarniskavarustuksen eri osia. Erittäin asiakaslähtöistä palvelua! On todella hienoa, että tällaisia erikoisliikkeitä maastamme vielä löytyy, tämäkin kuulemma ainoa laatuaan. On varmaa, että vierailen tässä liikkeessä toistekkin! Täältä löytää uskomattoman paljon myös koriste-esineiksi ja lahjoiksi sopivia tavaroita, joten suosittelen tätä kaikille sellaisiakin etsiville.
Esa Kinnunen
Esa Kinnunen
2022-08-02
Robbin Henley
Robbin Henley
2022-07-17
Customer service is like the good old days, real people, very efficient, very fair. And they have LOTS of amazing gear for sale. Cheers and thank you Rautaportti!!!
Lyhdynkantaja
Lyhdynkantaja
2022-07-04
Täältä löytyi hieno villainen capatinoviitta kaksoiskauluksella
Janne Tuomioja
Janne Tuomioja
2022-05-18
Celesta Dorothea
Celesta Dorothea
2021-12-29
Evangelyne (SuomiAnime)
Evangelyne (SuomiAnime)
2021-10-26
Timo Pauniranta
Timo Pauniranta
2021-10-06

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!