Tuotekuvaus
Tsuba, eli Katanan kädensuojalevy, on tämän hienon aseen koristeellisin osa. Tsubaan on useimmiten kuvattuna erilaisia ihmeotuksia, jumaluuksia tai voimakkaita symboleita, joko koristeena mutta myös loitsuna. Miniatyyri tsuba tuo palan itämaista kansanperinnettä ja taikaa arkipäivään, ja on myös erinomainen pieni lahja itämaisten taistelulajien harrastajalle.
Valitse kahdeksasta eri mallista:
Käärme
Käärme on yksi kiinalaisen horoskoopin kahdestatoista eläimestä. Se symboloi älykkyyttä, sulokkuutta ja materialismia. Monissa uskonnoissa, myyteissä, legendoissa ja kansantaruissa esiintyy käärmeitä joilla on puolittain ihmismäisiä piirteitä tai taikavoimia, kuten muodonmuuttaminen.
Tiikeri
Myös tiikeri on yksi kiinalaisen horoskoopi kahdestatoista eläimestä. Vaanimis- ja metsästystaitojensa johdosta tiikeri edusti keisarillisen Kiinan armeijoiden ylintä kenraalia.
Vartijaleijona
Kiinalainen tai Keisarillinen vartijaleijona on tyypillinen näky Aasiassa. Vartijaleijonapatsaita on perinteisesti pystytetty keisarillisten palatsien ja hautojen, virastojen, temppeleiden, sekä rikkaiden kotien sisäänkäyntien molemmin puolin. Niillä uskotaan olevan suojaavia voimia.
Lohikäärme
Lohikäärme on legendaarinen hahmo aasialaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä. Lohikäärmeet ovat vallan ja voiman symboleja, ja tuovat onnea niille jotka ovat sen arvoisia.
Talvibambu
Koska bambu on Aasiassa talvenkestävä kasvi, se yhdistetään usein kuolemattomuuteen ja sinnikkyyteen. Japanissa bambua, mäntyä ja luumua kutsutaan Kolmeksi Talven Ystäväksi. Bambu on lähes yleismaailmallinen symboli hyvälle onnelle, ystävyydelle ja hedelmällisyydelle, joka myös antaa suojaa pahoilta hengiltä.
Ukkonen
Raiden/Raijin on salamoinnin, ukkosen ja myrskyjen jumala japanilaisessa mytologiassa ja shintolaisuudessa. Hänet kuvataan tyypillisesti demonimaisena henkenä joka takoo rumpujaan luodakseen ukkosta.
Suuri Aalto
Taolaisuudessa vesi merkitsee älykkyyttä ja viisautta, joustavuutta, pehmeyttä ja periksiantavuutta. Tämän elementin liiallisuuden sanotaan aiheuttavan päätöksenteon vaikeutta ja sitoutumisen välttelyä. Samalla tavoin vesi saattaa olla juoksevaa ja heikkoa, mutta samalla siinä on hurjaa voimaa sen tulviessa ja hukuttaessa maan.
Kolme apinaa
Kolme viisasta apinaa on hyvin yleisesti tunnettu kuva. Kikazaru, kuuro apina, ei kuule pahuutta. Mizaru, sokea apina, ei näe pahuutta, ja Iwazaru, mykkä apina, ei puhu pahaa. Näiden kolmen apinan opetus, ”älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa” kuitenkin tulkitaan eri kulttuureissa huomattavan erilaisin tavoin.
Avaimenperän koko ilman ketjua n. 3 cm x 3 cm, pituus ketjun ja renkaan kanssa n. 10 cm. Paino 24 g.

Palvelu pelaa ja henkilökunta osaa asiansa. Asiakaspalvelu on erinomaista

Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!