Hobitti – Thranduilin miekka
- Virallisesti lisensoitu miekka elokuvasta Hobitti – Smaugin autioittama maa
- Ruostumattomasta teräksestä valmistettu terä
- Kahvan osat pronssilla viimeisteltyä valumetallia
- Kokonaispituus: 106,4 cm
- Paino: 2,02 kg
- Sisältää koristeellisen puisen seinätelineen
- Mukana toimitetaan aitoustodistus
379€
• Saatavilla: Heti Kaarinan myymälästä
Tuotekuvaus
Miljoonat ihmiset ovat kasvaneet J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan parissa 1950-luvulta lähtien. Monet pitävät tätä klassikkoeeposta kaikkien aikojen parhaimpana fantasiatarinana. Taru kertoo hyvän ja pahan välisestä taistelusta, mutta myös siitä, miten pienet tavalliset ihmiset voivat muuttaa maailmaa. Kirjatrilogia nimettiin 1900-luvun suosituimmaksi kirjaksi, ja Peter Jacksonin elokuvatrilogia on voittanut palkintoja ja saavuttanut oman legendaarisen asemansa ilmestymisensä (2001–2003) jälkeen. Hobitti on Taru sormusten herrasta -tarinan esiosa. Kirja julkaistiin vuonna 1937 ja elokuvatrilogia vuosina 2012–2014. Elokuvat herättivät Keski-Maan eloon upeilla ja aidoilla yksityiskohdillaan, jotka saivat tuon maailman tuntumaan käsinkosketeltavan aidolta, mikä on merkittävä syy siihen, miksi elokuvia rakastetaan edelleen. Olemme todella innoissamme voidessamme viimein esitellä teille näiden elokuvien miekat ja muut aseet. Ne eivät ehkä ole Gondolinin suurhaltioiden tai Uuden-Seelannin Weta Workshopin takomia, mutta ne ovat virallisesti lisensoituja ja United Cutleryn huolellisesti valmistamia, jotta sinäkin voit omistaa palasen taikaa.
Synkmetsä, Pohjoisen maailman metsistä suurin, tunnettiin aiemmin nimellä Suuri vihermetsä. Viimeisen liiton sodan päätyttyä, jossa Sauron menetti Sormuksensa myötä suurimman osan voimistaan, hänen henkensä siirtyi Dol Guldurin linnoitukseen Vihermetsän eteläosaan. Siitä lähtien metsä ei ollut enää turvallinen ja se sai uuden nimen, Synkmetsä. Metsän pohjoisosassa asuivat salo- eli metsähaltiat, joita hallitsi heidän kuninkaansa Thranduil ja tämän poika Legolas. Thranduilin isä oli perustanut haltiavaltakunnan Toisella Ajalla. Hän itse ei kuitenkaan ollut salohaltia, vaan sindar- eli harmaahaltia. Toisen Ajan lopussa Thranduil ja hänen isänsä osallistuivat, yhdessä monien salohaltioiden kanssa, Viimeisen liiton sotaan suurhaltioiden ja Númerórin miesten kanssa Sauronia vastaan. He eivät olleet yhtä hyvin aseistettuja kuin suurhaltiat ja ihmiset olivat, eivätkä he myöskään täysin hyväksyneet Gil-galadin johtajuutta, minkä seurauksena haltiakuningas ja suurin osa hänen väestään menehtyivät sodassa. Thranduil vetäytyi takaisin Vihermetsään kansansa jäännökset mukanaan, missä hän pysyi Viiden armeijan taisteluun asti, lähes yhtä maailmanaikaa myöhemmin. Hobitti-tarinan tapahtumien aikaan kääpiöiden pyrkimys vallata takaisin Ereborin valtakunta lopulta pakotti metsähaltiat ulos valtakunnastaan ja takaisin osaksi maailmaa, vaikkakin pääasiassa lohikäärme Smaugin aarteen aiheuttaman ahneuden ajamana. Synkmetsän haltia-armeija oli jo sodan partaalla Ereborin kääpiöitä vastaan, mutta yhteisen vihollisen, örkkien, saapuminen pakotti heidät taistelemaan yhdessä.
Haltiakuningas Thranduilin miekka on elegantti ja tappava on kahden käden miekka, jossa on ruostumattomasta teräksestä taottu terä, joka on koristeltu koristeellisilla metsähaltiakuvioilla. Tämä uskollisen yksityiskohtainen keräilyesine on virallisesti lisensoitu jäljennös Hobitti –Smaugin autioittama maa -elokuvassa käytetystä miekasta. United Cutlery on uudelleenluonut miekan huolellisesti, käyttäen korkealaatuisia materiaaleja ja kiinnittäen huomiota kaikkien yksityiskohtien tarkkuuteen. Tässä kauniissa ja elegantissa miekassa on noin 83 cm pitkä terä, joka on valmistettu karkaistusta 420 ruostumattomasta teräksestä. Valumetallista kahvaa koristavat metsähaltiateemaiset metallikoristeet. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu terä on helppohoitoinen, ja miekka sopii erinomaisesti koristeeksi, asun osaksi ja keräilyesineeksi. Materiaali ei sovellu miekkailu- tai viiltoharjoituksiin. Miekan mukana toimitetaan aitoustodistus, sekä puinen seinäteline, jossa on miekan teemaan yhteensopiva haltiateemainen silkkipainokuvio.
- Virallisesti lisensoitu miekka elokuvasta Hobitti – Smaugin autioittama maa
- Ruostumattomasta teräksestä valmistettu terä
- Kahvan osat pronssilla viimeisteltyä valumetallia
- Kokonaispituus: n. 106,4 cm
- Terän pituus: n. 83 cm
- Kahvan pituus: n. 23,3 cm
- Paino: 2,02 kg
- Sisältää koristeellisen puisen seinätelineen
- Mukana toimitetaan aitoustodistus
- Valmistaja: United Cutlery
Todella nopea toimitus ja tavara on huippu laatua!
Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.
Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.
Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.
Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.