Klassinen roomalainen scutum

199

2 varastossa

Tuotekuvaus

Kilpimalli joka useimmille tulee mieleen roomalaisista legioonista puhuttaessa on juuri tällainen suorakaiteen muotoinen iso kilpi. Maalattu punaiseksi ja koristeltu kultaisilla salamoilla ja kotkan siivillä. Tällaisia suorakaiteen muotoisia kilpiä käytettiin Rooman keisariajalla, Rooman suurimman kukoistuksen aikana. 200 jaa.-luvun loppuun tultaessa legioonat siirtyivät takaisin ovaalin mallisiin kilpiin, mutta tämä perinteinen malli on jäänyt historiankirjoihin tyypillisenä legioonien suojaajana. Kaareva pinta kilpeää luontaisesti vihollisen iskut sivuun ja ison kilven takana legioonalainen oli suojassa niin nuolilta, kiviltä kuin heittokeihäiltäkin. Kilpiä käytettiin usein myös aseina ja iskemällä raskaan kilven reunalla tai keskuskupuralla voitiin antaa yllättävänkin voimakkaita iskuja taistelun tuoksinassa.

Tälläisia isoja kilpiä käytettiin myös kilpimuurien ja yhtenäisten suojien muodostamiseen. Kun vierekkäiset legioonalaiset laittoivat kilpensä limittäin, saattoi koko joukkuen liikkua kilpien alla suojassa nuolilta. Tällaista suojaa kutsuttiinkin osuvasti nimellä testudo (kilpikonna latinaksi).
Tämä kangaspäällysteinen puukilpi on käsinmaalattu. Kilven reunoja kiertää messinkireunus/vahvike. Keskuskupura on messinkiä. Kilven takaosassa on ohuet puiset lisävahvikkeet.

Korkeus 106,5 cm ja leveys 59 cm. Kaareutetun puun leveys pintaa pitkin mitattuna 84 cm. Kokonaispaino 5,8 kg.

HUOM! Keskuskupuraa ei ole kiinnitetty valmiiksi kilpeen. Kiinnitysruuvit toimitetaan kilven ja kupuran mukana, mutta tuote vaatii jonkin verran kokoamistyötä.

Badge
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Ihmeteltävää, ihailtavaa riittää tunneiksi ja ostettavaa... Älkää kertoko puolisolle ellei hänkin harrasta :)
- Daniel Kohvakka

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Petri Laaksonen
Petri Laaksonen
2022-09-02
Monipuolinen valikoima. Asiakaspalvelu ihan huippua!!
Jyrki Koskinen
Jyrki Koskinen
2022-08-05
Paikkakunnalla ollessani ja keskiajasta kiinnostuneena täällä oli pakko käydä. Aivan upea ja todella monipuolinen kauppa! Ystävällinen ja mukava myyjä neitonen esitteli minulle Etelä -Tirolilaisen mallin mukaan taidokkaasti valmistettua kypärää, josta tein myös kaupat. Liikkeen omistaja ei myöskään säästänyt vaivojaan esitellessään minulle haarniskavarustuksen eri osia. Erittäin asiakaslähtöistä palvelua! On todella hienoa, että tällaisia erikoisliikkeitä maastamme vielä löytyy, tämäkin kuulemma ainoa laatuaan. On varmaa, että vierailen tässä liikkeessä toistekkin! Täältä löytää uskomattoman paljon myös koriste-esineiksi ja lahjoiksi sopivia tavaroita, joten suosittelen tätä kaikille sellaisiakin etsiville.
Robbin Henley
Robbin Henley
2022-07-17
Customer service is like the good old days, real people, very efficient, very fair. And they have LOTS of amazing gear for sale. Cheers and thank you Rautaportti!!!
Lyhdynkantaja
Lyhdynkantaja
2022-07-04
Täältä löytyi hieno villainen capatinoviitta kaksoiskauluksella

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!