Tinker 800-luvun viikinkimiekka

335345

Poista

Tuotekuvaus

Tinkerin viikinkimiekassa on klassinen Oakeshott tyypin X leveäurainen terä. Tyyppi X oli käytössä kauemmin kuin yksikään muu terätyyppi, aina viikinkiajasta pitkälle keskiaikaan. Tyypin X terät ovat litteitä ja leveitä, siis omiaan leikkaamiseen. Sen hyvin tasapainotettu massa tarkoittaa että kuka tahansa tällaista miekkaa taistelutantereella käyttelikin, oli varteenotettava vastus, oli sinulla haarniska päälläsi tai ei. Tässä miekassa teräprofiili kapenee hieman terää kohden, ja vaikka monet viikinkiajan miekat olivatkin kärjestään lusikan mallisia, myös näitä teräviä kärkiä löytyy arkeologisessa aineistossa.

Koska suurin osa tuon ajan miekoista oli terältään tyyppiä X, löytyvät miekkojen erot muualta, nimittäin kahva- ja ponsirakenteista. Tässä miekassa on Petersenin jaottelun mukainen E-tyypin kolmelohkoinen ponsi. Ne on tyypillisesti koristeltu pienin pyörein kolokoristein ja liitetään yleisimmin Norjaan vuosille 800-850. Kuuluisin miekka jossa on sama kahvainmalli on Skattebun maatilalta Norjasta löytynyt miekka, ja mallin voi nähdä myös Ian Peircen Swords of the Viking Age –kirjassa.

Vaikkei Tinkerin viikinkimiekka suoranaisesti olekaan kopio yhdestäkään tietystä säilyneestä miekasta, on se historiallisten, varsinkin Norjan Trondheiminvuonoon painottuvien, löytöjen inspiroima. Tämä alue oli tuoreiden tutkimusten perusteella se alue, josta ensimmäiset viikingit lähtivät retkille Britteinsaarille. Vaikka kaikenlainen yhteydenpito Pohjanmeren reunamilla oli osa normaalia arkea kauppareitteineen ja matkaajineen, ne jotka lähtivät Trøndelagista 700 ja 800-lukujen taitteessa muistetaan yhä ennenkaikkea rosvoavina susina, jotka valtaisalla tuhoamisvimmalla ryöstivät paikkoja kuten Lindisfarne ja Iona. ”A furore Normannorum libera nos, Domine“ eli ”Pohjanmiesten raivolta säästä meidät, Jumala” oli rukous joka kuultiin usein tulevina vuosikymmeniä.

Kuten muutkin miekat Tinkerin mallistossa, myös viikinkimiekkaa on saatavilla kahtena eri versiona, terävänä ja tylppänä, joilla on yhtäläiset käsittelyominaisuudet. Terävän version leveys tekee sen profiilista erinomaisen leikkuuterän. Tylppä versio on suunnattu vaativalle historianelävöittäjälle 2mm paksuine pyöristettyine reunoineen. Näiden viikinkimiekkojen rakenne poikkeaa muista Tinkerin sarjan miekoista, sillä kahvarakenne on niitattu viikinkielävöityksen ja historiallisen autenttisuuden vaatimuksia silmälläpitäen. Tyylikkäässä huotrassa on aikakauteen sopivat metallihelat kiinnitysrenkaineen. Hanwein valmistama. Mitoissa saattaa olla hienoista yksilöllistä heittoa.

Kokonaispituus: 95 cm
Terän pituus: 78,7 cm
Kahvan pituus: 10 cm
Paino: 1,25 kg
Tasapainopiste väististä: 12 cm
Terän leveys väistillä: 5,6 cm
Terän leveys kärjessä: 3,8 cm
Terän paksuus väistillä: 5,1 mm
Terän paksuus kärjessä: 2,2 mm
Terän materiaali: 5160 hiiliteräs
Terävyysaste: terävä

 

Tietoa Tinker Pearce –sarjasta:

Hanwei on valmistanut Michael ”Tinker” Pearcen suunniteleman miekkasarjan joka vastaa HEMA-harrastajien (Historical European Martial Arts = historialliset eurooppalaiset kamppailulajit) erilaisiin harjoitustarpeisiin, niin sparraukseen kuin leikkausharjoituksiinkin. Tinker-kokoelma koostuu autenttisista, historiallisiin esikuviin perustuvista aseista, jotka kuitenkin on valmistettu modernein menetelmin moderneista materiaaleista, parhaan kestävyyden saavuttamiseksi. Jokainen Tinker Pearce miekka on täysin toiminnallinen taisteluvalmis teräase.

Kaikki sarjan miekat on saatavilla sekä tylppäreunaisina että terävinä, joten voit valita tarvitsetko autenttisen terän leikkausharjoituksiin vai treeniterän historianelävöittämiseen ja taisteluharjoituksiin. Kumman tahansa valitsetkin, saat yhden markkinoiden hienoimmista keskiaikaisten miekkojen jäljennöksistä, joiden käsiteltävyys on omaa luokkaansa.

Näiden teräaseiden kehittäjä, Michael Tinker Pearce, on niittänyt mainetta seppänä arvokkaiden tilaustyömiekkojen valmistajana, ja hänen aseensa tunnetaan erityisesti kestävyydestä ja yleisestä suorituskyvystä. Hän on tutkinut miekkoja yli 30 vuotta, ja hänen aktiivisuutensa ansiosta modernien replikoiden painot ja tasapainotukset ovat nykyisin mahdollisimman lähellä alkuperäisiä kappaleita kautta koko miekanvalmistusteollisuuden. Yhdistettynä tutkimukseensa, Tinkerin laaja-alainen harrastustoiminta on auttanut häntä ymmärtämään sekä miten miekkoja käyttivät aikanaan he joiden henki oli niistä riippuvainen, että myös nykypäivän harrastajien tarpeet.

Nämä miekat täyttävät Tinkerin laatuvaatimukset. Terät on taottu 5160 jousiteräksestä ja karkaistu 50-53 Hrc kovuuteen, ruoti matalampaan 30 Hrc kovuuteen. Keskiaikaisissa malleissa ruodin pää on kierteistetty ja ponnen päässä on syvennys kuusiokolomutteria varten, jolla koko kahvarakenne kiinnitetään ja kiristetään. Tämä rakenne mahdollistaa kahvarakenteen helpon purkamisen tarkastusta, muutostöitä ja vaikka terän vaihtoa varten. Terävät ja tylpät terät ovat keskenään vaihtokelpoisia keskiaikaisissa malleissa. Terät on suunniteltu kestämään täyskontaktia, mutta niitä saa tarvittaessa myös varaosina, mikä entisestään laskee käyttömiekan pidemmän aikavälin kuluja. Viikinkimiekan kohdalla niin terävän kuin tylpänkin terän kahvarakenne on niitattu historiallisen autenttisuuden saavuttamiseksi, ja vastaamaan keräilijöiden ja harrastajien tarpeisiin.

Badge
Aivan mielettömän upea valikoima tuotteita ja nopeaa palvelua. Eilen aamulla tehty tilaus ja nyt jo kotona tilatut tuotteet.
- Karo Koivukangas

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankatu 1, 20780 Kaarina. Ajomatka on vain 10 minuuttia Turun keskustasta!