Rautakauden villainen tunika
- Tunika on valmistettu 100% kierrätysvillasta
- Alaspäin levenevä malli
- Miellyttävän lämmin ja pehmeä käyttää
- Saatavilla koot XS-3XL
- Tätä villatunikaa on saatavilla sinisenä, sammaleenvihreänä, ruskeana ja viininpunaisena
- Valmistaja Karhunhammas – Beartooth
69€
Tuotekuvaus
Pohjolassa tavallisen kansan asu pysyi pääpiirteissään samana aina rautakaudelta renessanssiin. Ainoastaan pienet koristeet ja korut vaihtelivat vuosikymmenien ja –satojen vaihtuessa.
Pohjimmiltaan kansan perusasu niin miehillä kuin naisillakin oli pitkä mekkopuku, housusukat tai housut, ja päähine. Naisilla päällysmekko oli yleinen ja miehillä vastaavasti viitta. Polvipituista tai sitä lyhyempää mekkoa kutsuttiin tunikaksi. Vaatteilla ei eroteltu sukupuolta niin tarkasti kuin nykyään, vaan haluttiin ennemminkin korostaa yhteiskunnallista asemaa. Miehet perivät ja käyttivät naisten vaatteita ja vastaavasti toisin päin. Pohjolassa vasta 1300-luvulla miesten pukeutuminen alkoi selkeästi eriytyä naisten vaatteista, kun miesten tunikat alkoivat lyhentyä ensin polvipituiseksi ja 1300-luvun lopulla vielä sitä lyhyemmiksi. Toki lyhyempiä tunikoita käytettiin aiemminkin.
Pohjolassa vaatemuoti muuttui hitaasti ja vaikka malli onkin jo rautakaudelta, niin sattoi tällaiseen vaatteeseen törmätä vielä uuden ajan alun maaseudullakin. Yksinkertaisen koristelemattomana tämä tunika käy niin kauppiaalle kuin soturillekin, sekä tietysti kaikkiin arkisempiin kotitilan töihin. Villainen tunika lämmittää mukavasti seikkailijaa niin Pohjanlahden kuin Pohjanmerenkin ylityksillä. Koska huovutettu villa on luontaisesti jonkin verran vesitiivis, se suojaa myös tihkulta ja yllättäviltä kuuroilta syksyisessä ja talvisessa metsässä.
Tämä tunika sopii historiallisestikin niin miehille kuin naisillekin. Tämän perusmallin helmaosa levenee alaspäin, mikä lisää väljyyttä ja antaa liikkumatilaa jaloille. Erityisesti taistelussa mahdollisimman vapaa jalkojen liikkuvuus on tärkeää.
- Tunika on valmistettu 100% kierrätysvillasta
- Miellyttävän lämmin ja pehmeä käyttää.
- Alaspäin levenevä malli
- Saatavilla koot XS-3XL
- Tätä villatunikaa on saatavilla sinisenä, sammaleenvihreänä, ruskeana ja viininpunaisena
- Valmistaja Karhunhammas - Beartooth
| Koko | Rinnanympärys | Korkeus olkasaumasta helmaan |
| XS | 98 cm | 92 cm |
| S | 104 cm | 92 cm |
| M | 110 cm | 93 cm |
| L | 118 cm | 97 cm |
| XL | 124 cm | 101 cm |
| XXL | 136 cm | 104 cm |
| 3XL | 146 cm | 110 cm |
Annetut mitat ovat vaatteen mitat. Vertaa mitoja esim. omaan lempipaitaan, jotta saat sopivan määrän liikkumavaraa ja valittua sopivan koon itsellesi.
Palvelu pelaa ja henkilökunta osaa asiansa. Asiakaspalvelu on erinomaista
Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.
Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.
Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.
Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.