Hiekanruskea päällysmekko / esiliinamekko

  • Tämä hihaton esiliinamekko perustuu alkuperäiseen malliin, ja siinä on tyypilliset, liioitellun suuret käsiaukot
  • Mekko on valmistettu 100% puuvillasta
  • Saatavilla koot XXS-XXL
  • Valmistettu käsityönä eläväisestä kankaasta, joka esittää käsintehtyä kangasta
  • Tätä päällyshametta on saatavilla ruskeana, vihreänä, punaisena ja sinisenä

42

Poista

Tuotekuvaus

Varhaiskeskiajan pukutyyli kehittyi hyvin hitaasti 400-luvulta 1100-luvulle. Vaatetuksessa kansainvaellusaika tarkoitti roomalaistyylin ja valloitajakansojen tyylien yhteentörmäystä. Vuosisatojen ajan ihmiset pukeutuivatkin pitkälti sen mukaan, samaistuivatko he valloitettuihin roomalaistuneisiin kansoihin vai esim. frankkien, anglien, saksien tai visigoottien valloittajakansoihin. Tyylimuutokset varsinkin varakkaimpien kansanosien ulkopuolella olivat lähes olemattoman hitaita. 1200-luvulle tultaessa olivat pukeutumiserot eri kansojen välillä hävinneet ja pukeutumistyyli kautta Euroopan oli melko yhtenäinen. Vaatteiden muodoilla leikittely ja tunnistettavat muodit tulivat kuvioihin vasta 1300-luvulla räätälöinnin, nyöritysten ja nappien muodossa. Aiemmilta vuosisadoilta tutut pitkät suorat saumat ja yksinkertaiset laskokset pitivät silti vielä pitkään pintansa varsinkin alempien luokkien parissa ja tällaiset mekot olivat käytössä vielä 1400-luvullakin.

Naisten pukeutumistyyli oli varhaiskeskiajalla hillitty ja siveellinen. Hame koostui tyypillisesti lattiaan asti ulottuvasta pitkähihaisesta löysästi istuvasta alustunikasta/mekosta ja kapeasta vyöstä. Alusmekon päälle puettiin yksi tai useampi nilkka- tai lattiamittainen päällysmekko tai esiliinamekko.

Tämä hihaton esiliinamekko perustuu alkuperäiseen malliin, ja siinä on tyypilliset, liioitellun suuret käsiaukot. Esiliinamekkojen käsiaukot kasvoivat keskiajalla isommiksi ja isommiksi ja Paavi lanseerasi termin helvetin ikkunat peläten käsiaukoista näkyvien naisellisten muotojen houkuttelevan miehet houkutuksen ja turmion tielle. Hauska termi jäi elämään ja muistetaan edelleen. Mekko on jätetty tarkoituksella mahdollisimman yksinkertaiseksi ja koristelemattomaksi, jotta se olisi historiallisesti tarkka mahdollisimman pitkälle ajanjaksolle.

Isojen käsiaukkojen takia tämä päällysmekko mahtuu mekon koosta riippumatta oikeastaan kenen tahansa päälle. Vyötärön kohdalta mekko on leveä ja rinnan kohdalla taas avoin molemmilta sivuilta, minkä takia perinteistä kokotaulukkoa on vaikea tehdä. Esiliinamekon kokoa ei kannatakaan valita rinnan- tai vyötärönympärys mielessä, vaan ennemminkin miettiä, kuinka alas haluaa helman laskeutuvan. Mikäli haluaa, että esiliina- ja alusmekon helmat jäävän samalle korkeudelle, kannattaa valita sama koko alus- ja päällysmekosta. Jos taas haluaa, että päällysmekon helma jää ylemmäs ja alusmekon helma jää näkyviin, kannattaa valita kokoa tai kahta pienempi koko.

  • Mekko on valmistettu 100% puuvillasta
  • Saatavilla koot XXS-XXL
  • Tätä päällyshametta on saatavilla ruskeana, vihreänä, punaisena ja sinisenä.
  • Esiliinamekon korkeus olkapäästä helmaan koossa XXS 115 cm, XS 118 cm, S 126 cm, M 137 cm, L 139 cm, XL 140 cm, XXL 140 cm.
  • Tämä tuote on valmistettu käsityönä eläväisestä kankaasta, jonka tarkoitus on esittää vanhaa käsintehtyä vaatetta. Kankaassa saattaa siis olla pieniä pintavaurioita tai epätäydellisyyksiä. Väri ja pintarakenne voi myös hieman vaihdella.
  • Valmistaja Marshal Historical

Kuvissa näkyvä alusmekko on saatavilla ruskeana, vihreänä ja luonnonvalkoisena.

Badge
Nopea toimitus ja laadukkaita tuotteita
- Miika Poskiparta

Tuotteet omassa varastossa

Kaarinan myymälässä.

Nopea toimitus

Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.

Osta verkossa tai myymälässä

Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.

Joustavat maksutavat

Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.

Myymälämme

Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.

Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!