Tuotekuvaus
Morion-kypärästä tulee usein ensimmäiseksi mieleen espanjalaiset konkistadorit; ne sotilaat, ritarit ja löytöretkeilijät jotka levittivät Espanjan siirtomaaherruutta läpi maailman. Todellisuudessa morionit olivat erittäin yleisiä 1500- ja 1600-luvuilla, jolloin näitä kypäriä käytettiin kaikkialla Euroopassa. Morionit levisivät ympäri Eurooppaa Espanjasta ja olivat tyypillisesti jalkamiesten kypäriä, vaikka niitä aika ajoin nähtiin ratsumiestenkin päissä.
Pitkin keihäin (piikein) varustetut, morionein ja rintapanssarein panssaroidut falangit (keihäsmiesten muodostelmat) dominoivat Euroopan sotakenttiä yli sadan vuoden ajan ja morion tunnetaankin mm. Englannissa paremminkin piikkimiehen kypäränä. Piikkifalangia käytettiin aluksi omana yksikkönään, mutta ruutiaseiden kehittyessä falangi tyypillisesti suojasi muskettisotureita, joiden aseet olivat epätarkkoja ja hitaita ladata. Morionit vaihtelivat jonkin verran muotoilultaan, mutta yhteistä niille kaikille oli pyöristetyt sivut, jotka kaartuivat ylhäällä joskus lähes purjemaiseksi keskiharjanteeksi. Ajalle tyypillisesti myös poskilevyjä käytettiin tuomaan lisäsuojaa kasvojen ja kaulan alueelle.
Kypärän kallo-osa on valmistettu 2 mm, ja reunus 1,6 mm paksusta hiiliteräksestä. Kypärässä on säädettävä sisäpehmuste ja nahkainen leukahihna. Valmistaja Marshall Historical.
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Ihmeteltävää, ihailtavaa riittää tunneiksi ja ostettavaa... Älkää kertoko puolisolle ellei hänkin harrasta :)
Tuotteet omassa varastossa
Kaarinan myymälässä.
Nopea toimitus
Tilaukset lähetetään 24h sisällä jokaisena arkipäivänä.
Osta verkossa tai myymälässä
Voit myös tilata netissä ja noutaa tilauksen myymälästä.
Joustavat maksutavat
Maksa verkkopankissa, laskulla, osissa, luottokortilla tai postiennakolla.
Myymälämme
Kaikki verkkokaupan tilaukset ovat noudettavissa myös myymälästämme osoitteesta Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta.
Tervetuloa ostoksille Suomen parhaaseen historiakauppaan!